sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Perhe Pihala ilmoittautuu!

Tämä on sitten pitkä... Mutta olen varoittanut!

Hieman häpeillen lueskelin aiempia postauksia ja huomasin syyskuussa luvanneeni pitää teitä kartalla karvaperheen tapahtumista. Noh, melko laiskasti olen näköjään pitänyt kiinni tästä, mutta silti kävijöitä ja positiivista palautetta on riittänyt, vastaamattomia kommenttejakin on reilut sata kappaletta. Mukavaa huomata että blogin olemassaololla on edelleen merkitystä ja ettei meitä ole unohdettu vaikka olemme hieman pimennossa elelleetkin, kiitos teille siitä! :)

Muutin viime lokakuussa Espooseen opintojen perässä. Puolet koulusta on nyt taputeltu ja olen tehnyt siirtymän kesälomalle, jos sitä lomaksi voi kutsua sillä töitä tulee varmasti painettua koko kesän läpi ja hyvissä määrin. Aloitin kouluni puolesta työharjoittelun helmikuussa Suomenojan Musti ja Mirrissä, ja maaliskuussa minut palkattiin firman leipiin. Teen vuoroja vähän siellä sun täällä Espoo-Helsinki akselilla, mutta tähän asti olen viihtynyt pääasiassa Suomenojan myymälässä. Uskomattoman huikea työporukka ja tietysti mahtava työnkuva, olen jokaisena päivänä todella onnellinen ja kiitollinen siitä että sain työpaikan sellaisesta yrityksestä jossa olen kuin kala vedessä ja jossa todella nautin työskentelystä.
Asuntoasiat eivät menneet ihan niinkuin strömsössä viimesyksynä, riippuen tietysti siitä mistä kulmasta asiaa katsoo. Olen ollut parisuhteessa vajaan vuoden verran, vaikka avoliitoksihan se hyvin nopeasti sitten muuttui. Fretit ovat asuneet tässä minun ja M:n kanssa joulukuusta saakka, Misla on ollut mukana hieman pidempään. Oli helpotus saada eläimet vihdoin pääkaupunkiseudulle, vaikka en voikaan kehua kolmen kiimaisen uroksen kanssa elämistä hirveästi. Käytännön syistä etsin tällä hetkellä omaa asuntoa itselleni ja eläimilleni, oman ajan ja tilan kaipuu on kuitenkin suuri ja odotan innolla myös yksinasumisen kokemista. Vaikka pääkaupunkiseudun vuokrien hintataso Seinäjokista maalaistyttöä vähän hirvittääkin, niin olen kuitenkin päättänyt asennoitua asiaan voittajan elkein - haasteethan on tehty voitettaviksi! ;) Nyt kun voin itsekin henkisesti moninverroin paremmin kuin vuosi takaperin, eivät muuttuvat elämäntilanteetkaan aiheuta negatiivisia fiiliksiä. Pari asuntovaihtoehtoakin on jo alla ja huomenna näiden suhteen täytyy tehdä päätöksiä. Katsotaan mihin sitä päädytään, uudesta kodistani tulette varmasti kyllä näkemään otoksia.
 
Frettien kanssa on mennyt vaihtelevasti. Viimeksi olen kertonut teille siitä kun Taavin kanssa käytiin lääkärissä. Poika toipuikin ihan asiaankuuluvasti ja palautettiin laumaan, mutta siinä vaiheessa joku meni mönkään ja pahasti. Hatti kävi Taavin päälle ja onnistui saamaan aikaan melko rumaa jälkeä. En tiedä mikä aiheutti äkillisen aggression Taavia kohtaan, ehkä se että se oli erillään laumasta parin viikon ajan, tai se että Hatti huomasi sen olevan "heikkona" sairastelun takia. Näin kuitenkin parhaaksi vaihtoehdoksi ottaa Hatin erilleen, ja Pabi meni muiden neljän kanssa ihan hyvällä menestyksellä. Kevään tullen alkoivat kuitenkin kiimat, Hatille ja Eelille osasin niitä jo odottaakin mutta Pabin lantista loppui teho myös. Tässä on siis taas vietetty puolisen vuotta kolmen kiimaisen uroksen kanssa, mikä on (yllättäen) edellyttänyt monenlaisia järjestelymuutoksia. Kiimaiset pojat eivät tulleet enää toimeen keskenään, joten myös Pabi piti taas irtauttaa laumasta. Tällä hetkellä Hatti asustaa Seinäjoella ulkotarhassa yksin ja loput viisi ovat luonani Espoossa. Pabi on erillään ja loput keskenään vaikka Eeli haluaakin olla hieman liian läheisissä tunnelmissa Veetin kanssa jatkuvasti.
Tämän kuun aikana Pabi ja Eeli saavat implantit, ja Hatin kanssa koitetaan viimeisenä keinona kastraatiota. En pidä kastraatiosta ajatuksena, mutta painavin perustein olen kuitenkin siihen vaihtoehtoon Hatin kohdalla päätynyt. Jätkä on jo kolmen vuoden ikäinen, joten riski lisämunuaissairauksiin myöhemmällä iällä on hieman pienempi kuin silloin jos fretti kastroidaan nuorena. Korkeimpana odotuksena on tietenkin se että Hatti ehkä palliensa myötä menettäisi myös hieman egoaan ja saataisiin vielä solutettua mukaan laumaan, mutta mikäli näin ei käy niin sitten on vain tyydyttävä siihen että poika elää erakkona lopun elämäänsä.

Talvella sattui myös ikävä välikohtaus joka vahvistaa ennestään sitä faktaa mitä olen koettanut täällä sekä muuallakin toitottaa: fretit ja kanit/muut saaliseläimet eivät sovi yhteen millään muulla tavalla kuin syöjä-syötävä -kompleksina. Pikkusiskoni omistaa suuren ranskanluppa -rotuisen lemmikkikanin, joka asustaa kotonani Seinäjoella pääasiassa sisätiloissa. Muuttoa edeltävänä iltana muut fretit olivat ulkotarhassa ja Hatti sisällä. Koska playpen ei pidättele Hattia millään tasolla, oli pojan määrä viettää yö kaninhäkissä. Yksi yö, aamulla lähtö. Helppo homma, tai näin ainakin ajattelin. Hatti ja kani eivät olleet samassa huoneessa, mutta alakerrassa kuitenkin molemmat.
Istuskelin yksin keittiössä lukemassa lehteä, kun yhtäkkiä alkoi kuulua järkyttävää kiljuntaa. Laskin päässäni pikaisesti 1+1 eli kyllä, jotakuta myllytetään. Sitten muistin että kaikki muut fretit ovat ulkona, ja vain Hatti oli sisätiloissa. Se helvetin kani. Hatti oli jotenkin päässyt murtautumaan häkistä, jonka kaikki luukut olin 100% varmasti kyllä laittanut huolella kiinni. Fretti oli sitten löytänyt tiensä kanin luo ja käynyt sen naamaan kiinni. En ole varmaan koskaan liikkunut niin liukkaasti kuin silloin, siellä oli Hatti puoliltaan kanin asumuksessa, leuat lukossa kanin nenässä ja kani yritti tietenkin rimpuilla itseään irti. Otin kiinni Hatin niskasta ja yritin omin sormin avata leukoja, mutta ei pienintäkään toivoa saada Hattia irti saaliistaan. Tässä välissä oli jo pikkusisko ja puoli perhettä ilmestynyt paikalle panikoimaan tilannetta, pyysin tuomaan haarukan jonka toisen pään asetin fretin suuhun ja sain runtattua leuat auki. Verta oli lattialla ja Hatti oli ottamassa vielä omista sormistanikin kiinni erittäin innoissaan. Luojan kiitos fretti oli ottanut kania nenänpielestä kiinni, eikä silmästä tai kurkusta. On hyvin todennäköistä että pupu olisi nyt entinen.
Kerroin tapauksesta jo aiemmin Suomen Frettiliiton Facebook -ryhmässä, vaikka tilanne hävettää edelleen itseäni suunnattomasti niin halusin silti jakaa sen julkisesti jotta ihmiset oikeasti ymmärtäisivät miten vakavasta asiasta on kyse. Fretti nokkelana eläimenä keksii varmasti keinon päästä saaliiseensa käsiksi, ja pahimmassa tapauksessa vahinko käy niin nopeasti ettei kukaan ehdi väliin.
 



Vaikka näyttelyissä ei olla frettien kanssa reiluun vuoteen käyty, niin jotain hyödyllistä on sentään tullut tehtyä. Kävimme Emilian kanssa esittelemässä frettejä pari kuukautta sitten työpaikallani Suomenojan Musti ja Mirrissä. Freteistä kiinnostuneita oli mukava määrä paikalla ja mäyrätkin käyttäytyivät jokseenkin fiksusti kiimoista huolimatta. :) Oli mukava päästä pitkästä aikaa jaarittelemaan vieraille ihmisille freteistä sekä niiden lemmikkiominaisuuksista, tiedä vaikka sitä innostuisi pitämään uuden frettipäivän pian uudestaan.
Perheenlisäystä ei yllättäen frettien suhteen ole suunnitelmissa, katsotaan nyt millaiseksi lauma loppujen lopuksi muodostuu, mutta kuutta frettiä useampaa yksilöä ei ole aikomuksenani yhtäaikaisesti pitää. Veeti ja Taavi kääntyivät tänä keväänä 4 vuotiaiksi, Hatti ja Eeli 3 vuotiaiksi ja Pabi ja Navi taasen 2 vuotiaiksi. Hämmentävää miten nopeasti aika kuluukaan, pian Veeti ja Taavi ovat jo seniori-iässä. Koko kuusikko on muuten pysynyt perusterveenä, vain pienet ja nopeasti ohimenevät flunssat ovat olleet riesanamme. Toivon todella että mäyrieni terveystilanne pysyisi yhtä hyvänä vielä tulevien vuosienkin aikana!

Mislan kanssa ollaan elelty ihan vain normaalia koiranelämää. Pigmentti ei palautunut merilevien ja erilaisten uutteiden avulla, joten syytä lähdettiin etsimään jälleen muualta. Nyt pieni kutina syyllisestä saattaa ollakin, kun aloitin alta kuukausi sitten antamaan Mislalle sinkkiä melko suurella annostuksella. Tuloksia on jo tullutkin niinkuin kuvasta näkee, joten toivotaan kovasti että pigmentti saataisiin palautumaan edes lähestulkoon normaalille asteelle! Misla syö tällä hetkellä pääasiassa raakaa ja silloin tällöin NaturesMenun märkäruokia, sekä PureNaturalin Grain Free -kuivaruokaa. Raa'an avulla neidille on saatu kivasti lisää massaa ja turkkikin on tällä hetkellä todella hienossa kunnossa! Pigmentin puuttuminen harmittaa todella, luulen että Mislalle olisi helposti se viimeinen serti saatu haettua, mutta minkäs teet.
Yhä edelleen olen kuullut huhupuheita siitä miten Misla on ehditty jo leimaamaan UDS-tapaukseksi tai muulla tavoin vakavasti sairaaksi. Sen enempää nillittämättä olen vain tyytynyt toteamaan että faktat puhuvat puolestaan että näin ei (onneksi) ole. Etenkin UDS on nopeasti ja aggressiivisesti etenevä sairaus enkä itse ole kuullut tapauksista jotka eivät olisi olleet kuopassa jo muutaman kuukauden päästä oireiden alkamisesta. Misla syö, leikkii, nukkuu, juo ja paskoo normaalisti ja juoksut ovat edelleen tulleet juuri silloin kun niitä olen odottanutkin. Myös silmät kuvattiin aiemmin terveeksi, turkki on pysynyt kunnossa eivätkä iho tai anturat ole olleet kuivat. Suurin syy kuitenkin miksi perättömien juorujen ja spekulaatioiden kuunteleminen nurpuuttaa, on se, että ihankuin en itse olisi kärsinyt tarpeeksi koko tilanteesta.
Olen viettänyt öitä valvoen ja miettien olenko itse onnistunut sössimään jotain niin pahasti että koiraltani lähti värit naamasta, tai että ovatko muuttuvat elämäntilanteeni mahdollisesti stressanneet koiraa niin paljon että tällaista voisi tapahtua. Suoraa syytä ei ole vielä löydetty, mutta mikäli pigmentti sinkin avulla palautuu, voidaan ainakin sinkinpuutos osoittaa yhdeksi syyksi. Olen kuullut myös parista muusta tapauksesta joissa Canagania syöneillä koirilla oli havaittu muutosta pigmentissä, voi siis olla että ruuassa on jotain sellaista jolle harvoilla koirilla on mahdollinen yliherkkyys. Olen verrannut tuoteselosteita ja pitänyt kuparia myös yhtenä vaihtoehtoisena tekijänä pigmentin häviämiseen, Canaganissa sitä on hieman vähemmän (tämän vuoksi sitä on usein suositeltu pienille valkoisille koirille, joille tulee tummat silmänympärykset ruoassa olevan kuparin vuoksi) kuin ruoissa joita Misla on aiemmin syönyt. En ole varma onko olemassa mahdollisuutta että kupari olisi ruoissa eri muodoissa, mutta sen lisääminen nykyiseen ruokavalioon voisi olla aiheellista. Vielä(kään) en ole valmis tämän asian suhteen luovuttamaan, vaan haluan todellakin saada selvyyden sille että miksi Mislan pigmentti vuosi sitten lähti ja että onko sen palautuminen enää mahdollista. Jäämme siis ihmettelemään asiaa!

Ensimmäinen punkkikin meillä oli. Seinäjoella punkit eivät ole olleet koskaan ongelma, ja täällä suunnalla kaverit jo kevättalvesta varoittelivat että no pian saan minäkin nähdä ensimmäiset punkkini. Pari viikkoa sitten sellainen sitten Mislan silmäkulmasta löytyi kiinnittyneenä, kotoa ei löytynyt punkkipihtejä mutta sain onneksi loppujen lopuksi punkin irti ihan perus pinseteillä, ja vielä kokonaisena. Vaikka se veikin pienen karvatupon mukanaan.. Tästä sekä säikähtäneenä että viisastuneena ostin töistä Fixodidaa, jota Misla on saanut nyt parin viikon ajan valkosipulijauheen kera. Ei ole ollut punkkeja! Toivotaan että aine toimisi meillä koko kesän ajan niin ei tarvitsisi sitten alkaa miettiä toisia vaihtoehtoja, suhtaudun itse kovin nuivasti myrkyllisiin karkotteisiin joten jos tällä selvitään niin erittäin hyvä.

Vasen kuva on otettu syksyllä, pigmentin katoamisen jälkeen. Keskimmäinen kuva 24.05.15., pari vikkoa sen jälkeen kun nostin Mislan sinkin annostusta roimasti, ja viimeinen kuva on otettu muutama päivä sitten 04.06. Selvää edistystä havaittavissa!
 
Punkinpirulainen. :(

Kirjoittelin tätä postausta useamman tunnin ajan ja täytyy sanoa että tätä näpyttelyä ja tekstin ulosvuotamista on ollut hirvittävän suuri ikävä! En aio ottaa sen suurempia paineita blogin suhteen vaikka tämä edelleen lempilapseni onkin, mutta kyllä voi olla hyvä fiilis kun sai vuoden ensimmäisen tekstin pihalle. ;) Tähän postaukseen ette vielä ikävä kyllä saaneet kuin puhelimella otettuja kuvia, mutta toivottavasti ajavat asiansa! Instagramissa en ole ollut reiluun puoleen vuoteen, olen kuitenkin pyöritellyt ideoita joko Instagram ja/tai Facebook -tilien perustamisesta vain ja ainoastaan tälle karvalaumalle. Onko teillä jonkinlaisia mielipiteitä asiaan, hyvä vai huono?

♥ Manta