tiistai 18. marraskuuta 2014

Terveisiä tuiverruksesta!

Hetki on vierähtänyt siitä kun täällä blogin puolella olen viimeksi käynyt kirjoittelemassa. Talvikin on ilmoitellut lähestyvästä saapumisestaan satunnaisten lumisateiden, kylmien tuulenpuuskien sekä pimeyden muodossa. Liki parissa kuukaudessa on kerinnyt tapahtua jos jonkinmoista, joten eiköhän pureuduta näihin kuulumisiin hieman syvemmin!

Lokakuun loppupuolella, kolme viikkoa takaperin, huomasin Seinäjoelle saapuessani että Taavilla ei ollut kaikki kunnossa. Mentyäni tarhaan huomasin ettei pojalla meinannut oikein tasapaino pitää ja koko otus oli muutenkin pelkkää luuta ja nahkaa. Otin Taavin sisälle ja totesin että nyt tosiaan on jokin pahasti vialla, ruoka ei maistunut, takajalat menivät alta ja välillä poika tuntui olevan täysin toisissa maailmoissa. Paniikissa kerkesin jo antaa jätkälle kuolemantuomion insulinooman tai lymfooman muodossa, tilannetta ei parantanut lainkaan se että minun täytyi lähteä vielä yöksi töihin. Juotin ja syötin Taaville kananmunankeltuaista ruiskun avulla, mittasin lämmön ja tein sille pesän kylpyhuoneeseemme, jonka lattialämmöt väänsin täysille. Välillä Taavi osoitti piristymisen merkkejä, mutta ripulointi ja oksentelu ei kielinyt mistään hyvästä. Siskoni ja äitini vahtivat Taavia sen aikaa kun olin töissä, ja onneksi takaisin tullessani fretti oli vielä hengissä, vaikkakin todella poissaoleva.
Nappasin aikaisimman junan takaisin Espooseen ja otin Taavin mukaani. Pääkaupunkiseudulla minulla oli paremmat mahdollisuudet saada jätkä lääkäriin ja myös tukiverkosto on tiheämpi. Jälleen kerran mietin huojentuneena ja onnellisena sitä, miten fiksu olenkaan ollut kun olen hankkinut frettini kunnolliselta ja luotettavalta kasvattajalta. Lisa tuli nesteyttämään Taavin illalla ja eläinlääkäriajan saimme seuraavalle aamulle.
Niin suuntasimme Taavin kanssa Linnunmäkeen, Gisle Sjøbergin vastaanotolle. Gisle on fretteihin erikoistunut eläinlääkäri, todella ihana mies joka tekee työtä rakkaudesta eläimiin eikä paksuun lompakkoon. :) Aamulla Taavi oli ollut jo paljon pirteämpi, eikä tasapainokaan enää horjunut. Gisle epäili osittaista suolitukosta, mutta päätimme kokeilla ensin antibioottikuuria ennenkuin poikaa lähdettiin avaamaan. Ja onneksi näin! Taavi lähti toipumaan hurjaa vauhtia, ruoka alkoi taas maistua ja pojalla oli havaittavissa sitä pientä frettimäistä pilkettä silmäkulmassa. Niin elelimme viikon täällä Taavi seuranamme kunnes seuraavana viikonloppuna töihin mennessäni vein pojan takaisin Seinäjoelle. Tälläkin kertaa selvittiin siis säikähdyksellä, onneksi! Muu poppoo on pysynyt terveenä ja lauma on viihtynyt tarhassa vaihtelevista sääolosuhteista huolimatta.




Pabi on edelleen erillään muusta laumasta, lähinnä siksi koska itse en pysty mitenkään puuttumaan lauman touhuihin täältä neljänsadan kilometrin päästä. Pahoin kuitenkin pelkään ettei Pabia tulla koskaan saamaan osaksi laumaa Hatin, Eelin ja Taavin kiukuttelun vuoksi, joten voi olla että Pabi joudutaan pitämään erillään jatkossakin. Mikä on todella suuri harmi, mutta kuitenkin parhaaksi pojan turvallisuudelle. Ehkä Pabista saadaan vielä kaveri Mislalle, saa nähdä. Koiranpentuhaaveet ovat siirtyneet kevääseen, Mislan pentueeseen. En ota sen suurempaa stressiä uudesta perheenjäsenestä sillä tällä hetkellä suuri osa keskittymisestä ja ajasta menee koulunkäyntiin.
Oma elämäni on mennyt todella mullinmallin viimeisten kuukausien aikana, mutta vain ja ainoastaan hyvällä tavalla! Uusi parisuhde, opiskelupaikka sekä paikkakunta ovat pitäneet minut sopivan kiireisenä viimeisten parin kuukauden aikana. Asuntoasiatkin ovat vihdoin selvinneet ja fretit sekä Misla pääsevät muuttamaan luokseni kuun vaihteessa. En voi sanoa muuta kuin että olen äärimmäisen tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseeni, vielä kun saa karvaiset kaverit tänne halailtavaksi niin elämä hymyilee leveästi! :)

Misla juhli lokakuun 22. päivä 2-vuotissynttäreitään! Uskomatonta miten nopeasti aika tuon kippuran kanssa onkaan kulunut. :) Mislan kirsun ja huulien pigmentissä ei ole viimeaikoina juurikaan tapahtunut muutosta. Haaleneminen lakkasi sen jälkeen kun Canaganin syöttäminen loppui, ja ruoanvaihdoksen jälkeen se myös palautui pikkuisen mutta nyt on junnailtu hetki paikallaan. Tilasimme kasvattajan kanssa Mislalle erilaisia lisäravinteita joiden avulla toivomme saavan pigmenttiä palautumaan, mutta katsotaan kuinka käy. Mikäli pigmentti saadaan takaisin, koitetaan Mislan kanssa käydä keväällä hakemassa valioitumiseen vaadittava viimeinen serti jostain näyttelystä.
Olen itse innostunut viimeaikoina salilla käymisestä sekä hieman terveellisemmistä elämäntavoista muutenkin. Odotan innolla talvea ja Mislan vetotreenien jatkamista, sopeutuminen kaupunkilaiskoiraksi sujuu varmasti paremmin kun koira pääsee liikkumaan tavallista enemmän. Misla on oppinut maalla jonkin verran huonoja tapoja, mutta uskon että määrätietoisella asenteella ja ajalla saadaan neidistä taas kelpo koirakansalainen.
Nyt kun olen hetken elellyt hiljaiseloa molemmissa harrastuspiireissä niin koira- kuin frettipuolellakin, on tullut huomattua yksi erityisen tympeä seikka. Niin kurjaa kuin se onkin, niin rehellisyydestä sakotetaan. Oli kyse sitten omien frettien terveystilanteesta tai koiria koskevista jalostusvalinnoista, niin tuntuu että aina jollakulla on jotain sanottavaa asiaan. Tämähän ei sinänsä ole mitään uutta, mutta mielestäni se on erittäin syvältä perseestä että ne harrastajat ja kasvattajat jotka avoimesti kertovat elukoidensa huonoista puolista niiden hyvien lisäksi, saavat eniten loskaa niskaansa. Aina löytyy vinguttavaa mutta kumma kyllä tällaiset henkilöt eivät koskaan tee itse asioiden eteen mitään vaikka se ratkaisu muka tuntuukin takataskusta löytyvän.


Mutta, sellaista tänne! Toivotaan että saadaan tässä loppusyksyn/alkutalven aikana hieman päivitystä ulkoasuun, etenkin kommenttipuoli olisi mukava saada käytännöllisemmäksi. Pahoittelen että kommenttinne ovat jääneet lähestulkoon täysin pimentoon, pyrin vastailemaan niihin kaikkiin viimeistään siinä vaiheessa kun näitä pikku fiksauksia on tehty. :) Mitä teille kuuluu?

♥ Manta