torstai 15. toukokuuta 2014

Elämää turpaan!

Edeltävät reilut pari viikkoa ovat kuluneet aikamoisen myllerryksen saattelemana. On koettu niin epätoivoisuus, surullisuus, ahdistuneisuus, toivottomuus kuin myös välillä ilmenevät toivonpilkahduksetkin. Tällä hetkellä olen sairaslomalla töistä ja yritän pikkuhiljaa keräillä itseäni kasaan levon ja lääkityksen voimin. Kun kaikki pitkäaikainen stressi ja murheet sekoittuivat vielä äkilliseen elämänmuutokseen niin tuli yksinkertaisesti tunne siitä että nyt on burn out ja typerä maailma ottanut erävoiton Mantasta ihan heittämällä. Onneksi lähimmät ystävät ovat olleet tukena koko ajan ja pitäneet seuraa huonoimpina hetkinä ja nuorempi pikkusiskoni on auttanut frettien kanssa.
Tällä hetkellä tuntuu siltä että olo on jo hieman alkanut kohentua ja kaikista pahin ikäväkin on siirtynyt taka-alalle. Tulevaisuutta en ole kuitenkaan sen enempää jaksanut miettiä, mutta päällimmäisenä toiveena tietty olisi jonkinlainen maisemanvaihdos. Ehkä päädyn laumani kera loppujen lopuksi pääkaupunkiseudulle, riippuen aivan siitä löytyykö töitä ja sopivaa asuntoa. Ajattelin kuitenkin yrittää olla kesän täällä ja säästää rahaa, auton hankinta on edessä varmasti ensimmäisenä. Koska nyt kaikki perinteiset kesämenot on pyyhitty pois kartalta, buukkaan todennäköisesti vielä muutamat näyttelyt lisää Mislalle.

Jonkin verran pitäisi tietysti miettiä myös tuota omaa tulevaa ammattipuolta. Ongelman ydin on se ettei ole oikeastaan mitään mikä hirveästi vetäisi puoleensa, amiksissa ei tunnu olevan juurikaan kiintoisia linjoja ja tässä vaiheessa kun peruskoulun päättymisestäkin on jo useampi vuosi, niin kouluihin on myös vaikeampi päästä. Kutsutaanko tätä nyt siksi syrjäytymiseksi? :D Korkeakouluista löytyy kyllä kiinnostavia alueita mutta minun ja niiden välissä on vain se tuskallinen toisen asteen koulutus. Tässä vaiheessa siis sananen vielä yläastetta käyville lukijoille; käykää edes ne pari viimeistä vuotta kunnolla että oikeasti pääsette johonkin kouluun ja elämässä eteenpäin, terveisin nimimerkki sen edestään löytää minkä taakseen jättää. Noh, ei auta kuin ajatella positiivisesti että asiat voisivat tosiaan olla paljon huonomminkin. Olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen siitä että sain niin lyhyellä varoitusajalla vain muuttaa takaisin äitini luo ja vielä tällaisen eläinlauman kanssa.
Elämä täällä landella on lähtenyt pyyhkimään ihan hyvin. Vielä on paljon tavaraa jotka hakevat omaa paikkaansa enkä ole jaksanut kaikkia vaatteitakaan sulloa kaappeihin, mutta kaikki aikanaan. On ollut jokseenkin terapeuttista tehdä pitkiä metsälenkkejä koiran kanssa ja olla ihan vain keskenään omien ajatustensa kanssa ja miettiä mitä sitä oikein elämältään haluaa. Misla on pikkuhiljaa alkanut jo sopeutua paremmin, vaikkakin käytös vieraita kohtaan on vielä hämmentävää. Täytyy siis paneutua tulevien kuukausien aikana tuohon sosiaalistamispuoleen tiukemmin, jotta mörkövaihe ei jää päälle. Misla viettää silloin tällöin päivät tarhassa lapinkoiriemme kanssa, mutta pomottelutaipumuksensa vuoksi ei viitsi veteraanireppanoitakaan kokoaikaa härnätä. Juoksut ovat sentään jo loppuneet ja ollaan päästy taas liikkumaan vapaasti, mikä näkyy kyllä koirassakin!


Välikohtauksiltakaan ei ole vältytty. Hahah, eilen olimme menossa Mislan kanssa tutulle pellolle hörsköttämään. Koira tapitti tiukasti tiettyyn suuntaan ja kaulapantaa irrottaessani mietin että mitä se nyt on huomannut. Samaan aikaan kun nostin katseeni, olin jo päästänyt irti pannasta ja Misla sinkaisi pellolle jossa kyyristeli iso mustavalkoinen kissa! En ole koskaan nähnyt kissan pinkovan niin lujaa, karvat kauttaaltaan pystyssä. Onneksi Misla on hieman hitaammanpuoloinen, niin se kuitenkin ajoi kissan korkealle puuhun ja itse vain seisoin paikallani "mitä helvettiä täällä tapahtuu" -ilme naamallani. Misla juoksi takaisin luokseni äärettömän ylpeän näköisenä, enkä voinut kuin nauraa tilanteelle maha kippurassa! :D En pidä villikissoista, saati siitä että kissat vain päästetään irti pihalle. En osaa edes kuvailla miltä näytti kun iso kissa ikäänkuin juoksi puunrunkoa pitkin pystysuunnassa, tilanne oli kertakaikkiaan niin koominen etten ole muutamaan viikkoon nauranut niin makeasti kuin tuolloin. Kävin illalla tarkistamassa että kissa on päässyt puusta omin avuin pois, eikä se ainakaan siellä oksallaan enää killunut.

Freteistä Veeti, Taavi, Hatti, Eeli ja Navi asustelevat siis tällä hetkellä kokopäiväisesti ulkotarhassa. Viisikko tuntuu olevan tyytyväinen oloonsa, täytän niiden kaivamat kolot ja tunnelit joka ikinen päivä ja aina seuraavana päivänä ne ovat taas ilmestyneet takaisin. Tuntuu että osa porukasta on vähän kiinteytynytkin ja kesäkarvojen kasvatus on hyvää vauhtia päällä. Eeli on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin valkoinen ja Hatti ja Navi ovat keksineet että verkkoa pitkin voi kiivetä yli metrin korkeudelle katselemaan mitä pihalla tapahtuu. Pabi on sisällä ja asustaa playpenissä. Koitin laittaa sen muun lauman kanssa, mutta Taavi ja Hatti repivät niskan vanhan haavan auki todella rumasti joten poikaparka on nyt taas sisällä parantelemassa haavojaan. Tuntuu todella pahalta eikä Pabi millään muotoa ansaitsisi tuota. Jos olisin tiennyt miten tässä tulee käymään, niin en olisi ikimaailmassa tuonut Pabia Suomeen. Noh, nyt ei auta kuin toivoa ja tehdä kaikkensa että lauma saataisiin vielä kasaan. Veetin ja Taavin implantit ovat pikkuhiljaa alkaneet vaikuttaa, vaikkakaan kiimat eivät vielä ihan täysin ole väistyneet.

Tuntuu siltä että bloginkin suhteen on löytynyt taas uutta innostusta. Työn alla on muutama postaus, aiheita löytyy muunmuassa raakaruokinnasta meillä ja frettien ja koiran älypelailuista sekä leluista. Päivittelin myös Frettejä vailla kotia -postauksen ja Mislan sivuille on tuttuun tapaan päivitelty näyttelytuloksia. Oma esittelypostaus pitää rukata lähiaikoina uuteen uskoon, siellä siis tyhjää tällä hetkellä.
Meidän oli määrä mennä Mislan kanssa tarkastamaan ja kuvauttamaan silmät, polvet, kyynärät, lonkat ja selkä viikon päästä, mutta sitten tajusin että meillä on kolmet näyttelyt antidopingsääntöjen määräämän karenssiajan sisällä, joten jouduin perumaan terveystarkit. Kesä näyttää näyttelyiden suhteen muutenkin todella kiireiseltä, joten terveystarkit jäävät suosiolla syksyyn kun näyttelyitä on vähemmän. Harmi, mutta eipä tässä toisaalta mikään kiire ole. Mislalle on suunnitteilla pentue vuoden päästä Kennel Jikino Kenshaan. Mikäli terveystulokset ovat sitä mitä toivotaan, tulee Mislalle sulhaseksi upea brindle japanintuontiuros Tou, jonka luonne on täyttä kultaa. Tuskin maltan odottaa!

Huomenna suuntaamme yötä vasten kohti Kittilää jossa meillä on lauantaiaamuna ryhmänäyttely. Yövymme Kittilässä ja suuntaamme sunnuntaiaamuna takaisin kotiin, mutta piipahdamme matkan varrella Oulun KV näyttelyssä jonne Misla ja Riinan Sadako-shikoku on myös ilmoitettu. Jännittävä viikonloppu siis tulossa ja itselleni kertyy mukavasti ajokilometrejä kun olen seurueemme ainut autokortillinen. Tähän väliin täytyy kiittää kaikkia lukijoita jotka ovat jaksaneet tsempata näinä vaikeampina aikoina, on ihanan voimauttavaa saada teiltä niin paljon positiivista ja kannustavaa kommenttia. :) Mutta näyttelyreissusta siis tulossa postausta alkuviikosta, pitäkäähän meille peukkuja!

♥ Manta

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania näätiä tarhassa! Katsoin kissakuvasta ensin, että onko joku freteistä kiivennyt puuhun Mislaa karkuun. :D

Aurora kirjoitti...

Meidän edellinen dobberi tykkäsi kauheesti säikäytellä oravia ja kissoja. Aina kun se säikäytti jonkun eläimen, niin se oli aivan iloinen ja sen katse näytii ihan kuin se sanoisi " nyt mun päivä on vihdoin pelastettu" :D

Anonyymi kirjoitti...

Voi eikä, Pabi on niin sulonen reppana. <3 Tosi harmi et muut ei hyväksy sitä porukkaa mukaan, mut kiva kuulla et alkaa menemää jo paremmin teillä :)

Neiti Mau kirjoitti...

Ihan vinkki vitosena, kannattaa tsekata onko asuinalueellasi, mikä sitten jatkossa onkaan, NAO (Nuorten aikuisten osaamisohjelma) järjestämiä koulutuksia. Itse yritin useita vuosia päästä opiskelemaan aikuispuolelle mutta ei vain onnannut kun ei ollut mitään muuta koulua käytynä kuin peruskoulu eikä oikein sitä työkokemustakaan. Nyt olen tampereella NAOn merkonomi koulutuksessa. Koulu kestää puol toista vuotta josta about vuosi töitä. Ei siis paha kun tällä saa kuitenkin itselleen ammatin. :) Itselläni on nyt vasta muutama viikko takana mutta olen tykännyt, lähipäiviä about 3 viikossa, muuten saa olla kotosalla ja tehdä omaa tahtia etätehtäviä. Eipä tämä ammatin saaminen itseltänikään sitten vie kuin sen 10 vuotta peruskoulun päättymisestä. :DD NAO koulutuksiin voi hakea jos on 20-29v eikä ole muuta käytynä kuin peruskoulu, ei siis edes lukiota.

Kassu kirjoitti...

voithan sä yrittää oppisopimusta ? Mut tsemppiä ! :)

Lähetä kommentti