tiistai 1. huhtikuuta 2014

And then there were two..

Vierailevia tähtiä meidän residenssissämme! Mislan sisko Rasu saapui meille opettelemaan hieman käytöstapoja ennalta määräämättömäksi ajaksi. Aluksi tyttöjen (tai lähinnä Mislan..) piti hiukan äristä toisilleen ja katsoa että kumpi sitä isosiskon roolia nyt lähtee vetämään, mutta isommilta kahakoilta vältyttiin ja nyt tytöt ovat ihan parhaat ystävykset eivätkä millään malttaisi pitää taukoa painimisen lomassa. Rasu-sisko on kuin ilmetty emänsä, mutta vain paljon pienemmässä koossa ja vaaleammalla värillä varustettuna, nätti tyttö siis!





Katsotaan kauanko Rasu täällä viipyy ihastuttamassa ja vihastuttamassa meitä, ainakin Misla tuntuu olevan tyytyväinen siihen että on kaveri jonka kanssa peuhata. Neidit ovat molemmat melko nirsoja, mutta toisen koiran läsnäolo on kummasti vaikuttanut ruokahaluun ja molemmat syövät tällä hetkellä todella hyvin! Rasu tuntuu olevan todella kiinnostunut freteistä, mutta pelkästään jo frettien turvallisuuden vuoksi ei sitä kuitenkaan ihan ihotuntumalle päästetä tutustumaan. Tytöt tykkäävät kuitenkin seurailla näätähuoneen tapahtumia oven ollessa avoinna, ja tämä on kaikille osapuolille ookoo. :) Varasin tänään Mislalle ajan terveystarkkeihin, toukokuun loppupuolella käydään tsekkaamassa silmät, polvet, kyynärät, lonkat ja mahdollisesti selkäkin. Itse aloin jännittämisen heti puhelun päätyttyä, toivon todella että kaikki on ok ja mieluusti tietty priimaa!

♥ Manta

Ps. Nyt on huhtikuu, miksi ihmeessä Seinäjoella on lunta?!?!

2 kommenttia:

Piivi kirjoitti...

Todella kauniit tyttöset <3

mantu kirjoitti...

Kiitoksia Piivi! :--)

Lähetä kommentti