torstai 2. elokuuta 2012

Sanokaa "Hei!" Eelille!

Nyt sitten hiukan esittelyä tulevasta laumamme neljännestä jäsenestä, Pickpocket's Singapore Sling'stä eli Eelistä! Eeli on syntynyt 11.06.2012, eli on siis tällä hetkellä 7,5vkon ikäinen. Eeli syntyi suureen, 13 pennun pentueeseen jonka vanhemmat ovat todella upeita, kilttejä, leikkisiä ja suurikokoisia yksilöitä. Eelistä kasvaa siis todennäköisesti myös suurikokoinen jääkarhulöllykkä. :) Eelillä on myös omat sivunsa jo täällä blogissa sekä Petsien puolella!

Kuva © Lisa Hyöky

Tämän enempää tuoreita kuvia minulla ei Eelistä ole (paitsi aiemmassa postauksessa olevat iPhonella otetut räpsyt), mutta kun alkuviikosta päästään vauvan kanssa kotiin niin lupaan jälleen hukuttaa teidät vauvakuviin!

Tänään olen puunannut näätähuonetta niin että sille voisi antaa kokovartalonuolennan. Niin puhdas se on, en ole koskaan siivonnut sitä näin perusteellisesti! Fretit yöpyvät tänään parvekkeella jotta huone on koskematon Eelin saapuessa, ja jotta pahimmilta reviirikiistoilta vältyttäisiin. Huomenna lähden heti töiden jälkeen kohti Helsinkiä, ja ylihuomenna tosiaan on luvassa Viron frettinäyttely Veetin ja Taavin kanssa! Toivottakaa meille onnea, palailen viikonlopun jälkeen! :--)

♥ Manta

15 kommenttia:

Emma kirjoitti...

Onnea näyttelyyn ja Eelin hakuun! Innolla odotan tuloksia sieltä :)

Anonyymi kirjoitti...

tää on outo kysymys mut oon miettiny miks albiinoilla on punaset silmät? en vaa jotenki tykkää punasista silmistä nii siks en haluu albiinoa :D

Emma kirjoitti...

Albiinoilla punaiset silmät ja vaalpun nenä kuuluu siihen albiino pigmenttiin :) http://fi.wikipedia.org/wiki/Albinismi

janika kirjoitti...

Albiino on jonkinlainen geenimuunnos, johon kuuluu punaiset silmät :)
Frettejä on myös mustasilmäisiä albiinoja (DEW), mutta se kuuluu ns. fancy väreihin, joilla esiintyy paljon synnynnäisiä sairauksia kuten waardenburgin syndroomaa.

Mutta, onnea Mantalle Eelistä, on suloinen poika ! :)

Amy kirjoitti...

Onnea uudesta perheenjäsenestä :3 Odotan innolla lisää kuvia Eelistä, mutta täytyy toivoa ettei niistä tule sitten ihan älytön frettivauvakuume ;)

Elise kirjoitti...

Oh what a lovely "icebear" ♥. Eeli seems to be very nice albino. I love albinos! You have great taste for ferrets Manta- all are totally adorable!

Syanidi kirjoitti...

Onnea sitten uuden pienokaisen kanssa! Meillekkin muuttaakin sitten suunnitelmien muutoksen myötä yksi Eelin sisko ;)

Syanidi kirjoitti...

Niin, ja vaikka tämä nyt onkin sinun blogisi, on minun pakko kommentoida noihin ylempiin albiinokommentteihin.

Eli albiino on siis tosiaan geenimuunnos jossa valkoinen väri ja punaiset silmät johtuvat väripigmentin puuttumisesta. Silmätkin ovat siis värittömät ja näin ollen tuo punaisuus johtuu silmän ja silmän alla sijaitsevien verisuonien heijastumisesta silmiin. Eli albiinoilla ei pigmenttiä ole siis ollenkaan, vaan kyse on juurikin sen puuttumisesta. (:

mantu kirjoitti...

Kiitoksia kiitoksia! ;) Tuloksetkin olivat aikas mukavat, mutta niistä lisää jälkeenpäin.. :)

mantu kirjoitti...

Juu eli täällä olikin jo pariin otteeseen asiaan vastattu. ;)

Itsekään en aluksi syttynyt albiinoihin, mutta nyt olen aivan rakastunut! <3

mantu kirjoitti...

DEWithän eivät ole albiinoja, (albinismissa kyse vain tuosta väripigmentin puuttumisesta) vaan ovat vaan valkoisia frettejä joilla on mustat silmät. Usein näillä esiintyy jonkinlaisia "kuvioita", ja tummia karvoja jonkin verran ympäri kehoa.

Kiitoksia! :)

mantu kirjoitti...

Kiitos paljon! :) Heheh, mun näätäkuume on ainakin nyt taas hetkeksi tainnutettu. x)

mantu kirjoitti...

Kiitoksia! :) Joo, olenkin tietoinen tästä. ;) Toivottavasti törmäillään jossain vaikka näyttelyissä joskus! :)

mantu kirjoitti...

Thank you very much Elise! :) <3 I'm little bit strict about my ferrets, I acquire only ferrets which are standard lines with a good backgrounds (preferably without fancys). :) And sorry for my bad english. ;)

Elise kirjoitti...

Your english is better then my finnish =D But I still read your blog- i understand a little and translators always help. And afterall you can you watch your blog just for pictures. Half-sister Gomesia sends hi to Eeli! ♥

Lähetä kommentti