perjantai 31. elokuuta 2012

Frettilandia!

Noniin, nyt on siivot tehty ja sain napsittua jopa kuviakin tuosta huoneesta, eli tässäpä niitä nyt tulee!























P.S. Jos joku ei huomannut, se aiemmin vihjaamani uusi asia on lisäkerros meidän Ferret Nationissa. ;)

♥ Manta

torstai 30. elokuuta 2012

Taavin laihdutuskuuri, osat 4 & 5

Laihdutuskuuri jatkuu. Eilinen meni vähän plörinäksi kun itselläni oli ihan sikana kaikkea tekemistä, joten päätin että Taavi saa pitää vapaapäivän. Eilen myös saapui viimein postissa perille kauan odotettu, hmm, juttu, jonka ystäväni kanssa kokosimme ja laitoimme näädille valmiiksi. :) Murto-osa lukijoista on varmaan ystäviäni tuolla Facebookin puolella ja varmaan arvaakin mistä on kyse, mutta teille esittelen tämän höskän huomenna! Huomenna nimittäin on frettihuoneessa pitkästä aikaa (=4 viikkoon) suursiivousten aika, joten siinä on sitten sopiva tilaisuus ottaa teillekin kuvia frettihuoneesta, se on nimittäin muuttunut aikasta paljon viimeisimmästä postauksesta!

Veeti on nyt saanut lääkityksen korvatulehdukseen, joten eiköhän poika tule pian kuntoon. :) Kävimme samalla rokottamassa Eelin, joten nyt ei sitten tarvitse rokotuksista stressata seuraavaan vuoteen (paitsi junioreiden rabiesrokotukset, EU-passit...). Tänään Taavin kanssa kävimme suunnilleen 100-200m pituisella kävelyllä ulkosalla, kun poitsu ei tuttuun tapaansa halunnut edetä mihinkään suuntaan, siirryimme tuttuun porrastreeniin. Hynttyytimme portaat pari kertaa ylös ja suunnilleen puolikkaan kerran alas, Taavi oli erittäin väsynyt (kuten minäkin) joten ei sitten jaksanut jäädä rappuun kyrpiintymään liiaksi aikaa. :D Huomenna jatkuu treenailu, eikä ole kauaa viikkopunnitukseenkaan. ;)

♥ Manta

tiistai 28. elokuuta 2012

Taavin laihdutuskuuri, osat 2 & 3

Koska eilen ja tänään on ollut kamala sää, ei ole tullut Taavin kanssa pihalle lähdettyä. Sen sijaan olemme tyytyneet kipuamaan noita portaita ylös, ja välillä myös alas.

Eilen siis käpsyteltiin Taavin kanssa rappuset kaksi kertaa ylös, sekä noin puolet rappusista alas omaan kerrokseemme. Ruokalautaselta löytyi broilerin jauhettuja sisäelimiä sekä maksaa.
 
Tänään kipiteltiin rappuset ylös kolme kertaa, ja tultiin kaikki kerran alas. Taaville on alkanut selvästi hioutua jo hyvä, ketterämmän näköinen tyyli tuossa ylösnousuvaiheessa, alastulo muistuttaa lähinnä jäätä pitkin liukuvaa hyljettä, mutta eiköhän sekin ala tuosta parantua kun tätä päivittäin jatketaan. :D Taavi oli kyllä todella hengästynyt kun kolmannen kerran pääsimme "huipulle", joten ehkäpä tämä tuottaa jotain tulosta, toivotaan ainakin.
Aamupalaksi pojat saivat kanankauloja, olen yrittänyt nyt vähän vahdata Taavia että se ei söisi hirveästi ja ettei se asu ruokakupin vieressä. Aion punnita poitsun viikon välein, sillä päivittäisessä punnitsemisessa ei järkeä ole. Tavoitteena olisi saada Taavi kuntoon viimeistään Finnish Ferret Festivaliin mennessä, mutta olisihan se hienoa jos se olisi jo Pet-näyttelyssä priimakunnossa. ;)

♥ Manta

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Taavin laihdutuskuuri, osa 1

Niinkuin moni varmaan tietääkin, Taavin lempiasioita ovat kölliminen, röhnöttäminen, makaaminen, nukkuminen, lepäily, lötköily, syöminen, ahmiminen, nautiskeleminen, mussuttaminen, ruokakuppi sekä rapsuteltavana löhöäminen. Tähän on tultava nyt muutos, sillä poika on oikeasti liian tuhdissa kunnossa kesäpainoiseksi näädäksi, ja pidemmän päälle ei sisäelimille tee hyvää että painoa on liikaa.

Suurimpana ongelmana on ollut ehkä se että Taavi vain yksinkertaisesti tykkää ihan perhanan paljon syömisestä, mutta sitten sitä taas ei kiinnosta liikkuminen eikä se ole järin leikkisäkään. Nyt kun minullakin sopivasti vaihtuu pian työpaikka ja aikaa jää muutenkin enemmän, päätin ottaa oikein asiaksi saada Taavilta edes jonkin verran painoa pois.


Lähtöpaino on siis vähän reilut 2200g, tavoitteena olisi n. 1800g joka voisi olla aika ideaali paino Taaville.

Tänään pojat ovat saaneet kivipiiroja ja sydämiä, sekä lisäravinneseoksen syödäkseen. Kävimme Taavin kanssa huonolla menestyksellä lenkillä, yhteensä koko reissulle tuli matkaa ehkä 200m mutta pistin pojan kiipeämään kerrostalomme kuudenteen kerrokseen rappusia pitkin, ja olen ajatellut että tuo rappustreeni voisikin olla sitten pääpainossa tässä Taavin "treenailussa". En tiedä kumpi oli hengästyneempi kutoskerrokseen päästyämme, minä vai Taavi.. :D Joten ehkä tuo on hyväksi molemmille. Pidän teitä ajan tasalla! :)

♥ Manta

perjantai 24. elokuuta 2012

R.I.P. Ruska

Ruskan kunto heikkeni niin rajusti, että oli aika tehdä rakkaalle ystävälle viimeinen palvelus. Niin pahalta kuin nyt tuntuukin, tiedän sydämessäni tämän olleen ainoa ja oikea ratkaisu Ruskan kannalta, meidän rakas tyttönen nukkuu nyt ikuista unta..

Ruskan lähtö oli hyvin rauhallinen. Menimme koko perheen kanssa klinikalle ja saimme viettää viimeiset hetket rakkaan ystävän kanssa, menin itse mukaan toimenpiteeseen ja hellin Ruskaa siihen asti kunnes tuttu tuike sen kauniista silmistä sammui ikuisiksi ajoiksi. Jäljelle jäi niin kovin, kovin suuri ikävä, ihanat muistot sekä ikuiset tassunjäljet sydämessä. Ruska haudattiin kotimme joenrantaan pieneen metsikköön, käärittynä yhteen lempihuopaamme. Nyt ei rakkaalle tule kylmä kun syksy ja talvi saapuu.



 Jos niin käy
että minusta tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani
niin sinun on tehtävä
mitä on tehtävä
sillä viimeistä matkaa
ei kukaan ole estävä
sinä tulet surulliseksi
-minä ymmärrän
älä anna surusi estää sinua
sillä tänä päivänä enemmän
kuin koskaan ennen
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan
Meillä on ollut niin
monta hyvää vuotta
tulevaa ei kannata surra
et haluaisi minun kärsivän
kun aika koittaa,
anna minun mennä...
Vie minut sinne missä
he auttavat minua
mutta pysy luonani loppuun
pidä minua lujasti ja
puhu minulle
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet
Tiedän että aikanaan
sinäkin huomaat sen olevan ystävyyttä
jota minulle osoitat
vaikka häntäni on viimeisen
kerran heilahtanut
niin kivulta ja kärsimykseltä
olen säästynyt
Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä
jonka täytyy tehdä päätös
olemme olleet niin läheisiä
- me kaksi näinä vuosina
älä anna turhaan sydämesi itkeä

Jos tulisin joskus sairaaksi,
väsyneeksi ja heikoksi,
jos kipu untani häiritsisi,
tee se silloin, ystäväni.
Älä anna surunkaan estää,
yritä minun vuokseni kestää
ystävyytemme raskain koetus,
jäähän meille rakkaus, luottamus,
joka kesti monta yhteistä vuotta.
Miksi pelkäämme tulevaa suotta?
Kärsimystä et minulle halua,
autathan pääsemään tuskasta.
Ymmärrän syvän surusi,
tuntuu lopulliselta lähtöni.
Älä silti ole lohduton,
menen sinne, missä hyvä on.
Pysythän luonani, vieressäin,
loppuun asti lähelläin.
Se teko on oikean ystävän,
rakastavan ja ymmärtävän.


Toivoin niin että olisimme saaneet viettää kanssasi vielä monen monta yhteistä vuotta. Nyt sinulla on kaikki hyvin, lepää rauhassa rakas ystävä.

♥ Manta

torstai 23. elokuuta 2012

Välikuolema selätetty!

Heipsan kaikille, ja tosiaan pahoittelut hetkellisestä välikuolemasta. Tässä on vain ollut ja tapahtunut kaikenlaista niin ei ole kerinnyt tehdä oikein mitään muuta kuin stressata, käydä töissä ja hoitaa näätiä. En oikein tiedä mistä aloittaisin, mutta aloitetaan vaikka huonoista uutisista.

Julkaisin aiemmin esittelypostauksen toisesta koirastamme, Ruskasta, joka siis oli leikkauksessa kohtutulehduksen takia. Noh, Ruska ei lähtenytkään toipumaan toivutulla tavalla, vaan lähes kaikki ruoka minkä se söi, se myös oksensi pois. Kun oksentelu ei loppunut lääkekuurinkaan jälkeen, vietiin koira eläinlääkäriin tutkittavaksi. Ruskalla todettiin ruokatorven laajentuma, sekä kuroutuma joka on ilmeisesti jossain tuon laajentuman ja mahalaukun välissä.
Laajentuman kanssa koira pystyy elämään aivan normaalia elämää, ainoa poikkeus on syöminen, joka täytyy hoitaa pystyasennossa jotta ruoka menisi painovoiman avulla perille saakka eikä jäisi hillumaan siihen osaan joka on laajentunut (tuolloin se aiheuttaa oksennusrefleksin ja painaa sydäntä). Ruokatorven laajentumasta kärsiville koirille on suunniteltu omia "syöttötuoleja", kuten tässä videossa on. Koira ei kärsi tästä, joten se ei ole koiran elämälle este, vaan pikemminkin hidaste.
Suurin ongelma tällä hetkellä on tuo kuroutuma, jonka vuoksi ruoka ei tahdo millään mennä perille asti vaikka Ruskaa ruokitaan pystyasennossa. Joillakin eläinlääkäriklinikoilla kuroutumia hoidetaan pallolaajennuksilla, mikä voisi olla yksi vaihtoehto Ruskan kanssa, kun vain saataisiin selville että onko kuroutuma jonkinlaisesta jännitteestä johtuvaa ja välaikaista, vai onko se pysyvä.

Joka tapauksessa, koiran ennuste on tällä hetkellä huono. Olen yrittänyt henkisesti valmistautua siihen että joudumme ehkä päästämään rakkaan koiramme ikiuneen, vaikka se on vasta kovin nuori ja täysin pirteä, oma itsensä. Tällaisissa tilanteissa pitäisi aina ajatella eläimen parasta, mutta haluamme kuitenkin tehdä kaikkemme sen eteen että Ruska saataisiin kuntoon ja se saisi elää taas jokseenkin normaalia elämää. Paljon on tuon kullanmurun vuoksi itketty viimeisen kuukauden aikana, mutta minä ja perheeni toivomme niin hartaasti että vielä ei olisi niiden viimeisten itkujen aika.



Töissä olen myös kykkinyt sen 8,5h viisi päivää viikossa, + 15min ajomatkat eestaas. Työt ovat siis vieneet suuren osan ajastani ja koska sinne on pitänyt herätä niin aikaisin, olen ollut ihan rättiväsynyt aina päivisin (sekä iltaisin), sillä en ole yhtään aamuihminen. :D Olen myös tehnyt vuoron edellisessä (ja jälleen tulevassa) työpaikassani, huomennakin olen menossa tekemään aamuvuoron vielä nykyiseen työpaikkaan, ja yövuoron edelliseen/tulevaan työpaikkaani. Työpaikanvaihdoksen teen siis kuun vaihteessa.

Sitten näitä näätäjuttuja. Veetillä on todennäköisesti korvatulehdus, sen korvat vuotavat jatkuvasti mähmää ja korvanlehdet ovat hiukan punoittavat, lisäksi se aristelee niitä kovasti esimerkiksi silloin kun yritän korvia putsata. Huomenna täytyy varata aika eläinlääkärille jotta saadaan äijälle kuuri ja tauti hoidettua ajoissa pois, ennenkuin se muuttuu vakavammaksi.
Eeli on kotiutunut hienosti. Ensimmäisen vajaan parin viikon ajan Veeti rökitti vauvaa todella, todella rajusti, jonka vuoksi Veeti piti eristää öisin parvekkeelle yöksi Hatin kanssa. Hatti eristettiin siksi että sen leikit olivat hiukan liian rajuja pienelle pennulle, ja koska Veetilläkin oli hyvä olla kaveri. Nyt kuitenkin tilanne on rauhoittunut, eikä rökitystä ole ollut muutamaan päivään enää lainkaan. Eelistä on kuoriutunut ihan hirmuinen riehupeppu, se juoksee jatkuvasti ympäri näätähuonetta selkä- ja häntäkarvat pörröllä ja putputtaa ihanan kimeällä äänellään taukoamatta. :') Hatin kanssa se painii jatkuvasti, nyt kun se on jo kokonsakin puolesta saanut Hattia kiinni niin uskaltaa antaa junioreiden painia keskenään ilman että tarvitsee pelätä että toinen jäisi hirveästi alakynteen.

Taavi taasen on lihava löllerö. Se tykkää lähinnä vain syödä ja nukkua ja ottaa osakseen hellyyttä, kuten rapsuttelua ja silittelyä tai yhdessä köllimistä. Liikunta ei kiinnosta lainkaan, ja sen kyllä huomaa poitsun vararenkaastakin. Jotain pitäisi keksiä, mutta koska toista ei viitsi nälässäkään pitää niin täytyy varmaan yrittää päästä ulkoilemaan sen kanssa. Veetin kanssa olen käynyt nyt parina iltana taas kävelemässä pitkästä aikaa, eivätkä sen lenkkeilytaidot ole kyllä mihinkään hävinneet!

Punnitsin tänään kaikki pojat ihan teitä varten! Painoja en jaksa nyt päivitellä näätien sivuille, mutta tälläiset painot tänään: Veeti 1v5kk - 1554g, Taavi 1v3kk - 2245g, Hatti 17vko - 1752g ja Eeli 10,5vko - 1109g. Nuoret ovat kehittyneet hyvää vauhtia ja painoa tulee hurjasti lisää viikottain, ruokakin on maistunut molemmille paremmin kuin hyvin. :) Vaikka pentuaika onkin ihanaa, niin silti ei malttaisi odottaa että nuo kasvavat aikuisiksi ja näkee minkälaisia kaiffareita niistä tulee niin luonteensa kuin ulkonäkönsäkin puolesta!
Koska oletan, toivon ja laskelmoin saavani hyvän lopputilin syyskuussa, tilasin näädillekin jotain pientä kivaa... Nimittäin lisäkerroksen Ferret Nationiin! Kun se vaan saapuisi perille, niin sen jälkeen meiltä löytyy täältä 350e riipparinpidike.. :D Mutta väliäkös tuolla, rahaa saa lisää käymällä töissä ja pojat tykkäävät tuosta Ferret Nationista ihan hirmuisesti!
Jos nyt jotain pitäisi sanoa että onko ollut jotenkin vaikeaa tai muuta vastaavaa, kun frettien määrä on tuplaantunut, niin en oikeastaa keksi mitään muuta sanottavaa kuin että sitä paskan määrää... On käsittämätöntä miten paljon paskaa neljä noin pientä otusta päivittäin tuottavat, laatikot on siivottava päivittäin ja hutejakin on viimeaikoina tullut ihan kiitettävästi, osumatarkkuus on ollut ehkä 70% laatikkoon. Hatti ja Eeli ovat kuitenkin hyvin hiffanneet laatikonkäytön, ja minkäs niille satunnaisille hudeille mahtaa, ne kuuluvat fretinomistajan arkeen. :)

Akitanarttu, jolta odotan pentua, menee astutettavaksi viikonloppuna. Asia on hiukan mutkikas vielä, sillä kuten moni varmaan tietääkin, avokki on allerginen eläimille ja tämän vuoksi hiukan harraa koirahanketta vastaan. Onhan se toki ymmärrettävää, mutta koska ennemminkin on mennyt hyvin meillä kotona koirien kanssa kun on ensin saanut vähän siedätyshoitoa, niin toivo elää tässäkin tapauksessa. Koiran olisi määrä olla sijoitusuros. Tiedän, että jos koiraa en tästä yhdistelmästä ja nimenomaan tältä kasvattajalta ota, tulen katumaan sitä todella paljon myöhemmin, joten toivon että tähän keksitään jonkinlainen ratkaisu, koirista kun kuitenkin on niin paljon iloa ja hyötyäkin omistajilleen, ja vielä pitkänkin aikaa.
Frettien määrän olen ajatellut jättää tähän neljään, sillä Veetin puolesta on saanut jännittää niin paljon että hyväksyykö se uusia tulokkaita lainkaan. Minulla on käynyt erittäin hyvä tuuri kun olen saanut neljä urosta tulemaan keskenään toimeen näin hyvin, joten on parempi ettei lisää frettejä tule ihan senkin takia että lauma pysyy yhtenäisenä, eikä porukkaa tarvitse jakaa.

Olen onnistunut buukkailemaan meille aikamoisen läjän näyttelyitäkin! Syyskuussa suuntaamme Kuopioon pet-näyttelyyn, lokakuussa Finnish Ferret Festivaliin joka pidetään tänä vuonna Lempäälässä, Joulukuussa Helsinkiin Capital!2012 -näyttelyyn johon tulee frettejä n. 200 kipaletta, Tammikuussa West Coast Winter Ferret Show'hun joka järjestetään Turussa... Ja mikäli Estonian Ferret Show järjestetään uudelleen ensivuonna, suuntaamme helmikuussa Viroon, ja kaiken huippuna Mälarillern maaliskuussa Ruotsissa! Toivon todella paljon että pääsemme lähtemään jokaiseen näistä näyttelyistä, sen verran suuria ja hienoja näyttelyitä on tiedossa että kaikkiin täytyy päästä!

Dodiin, siinä nyt oli viimeisen viikon ja viimeisten päivien kuulumiset! Lupaan yrittää tsempata tämän postailun kanssa ja pahoittelen vielä hetken hiljaiseloa, viimeistään syyskuussa helpottaa kun vaihdan työpaikkaa ja vapaa-aikaakin on moninverroin enemmän! :) Tsau!

♥ Manta

tiistai 14. elokuuta 2012

Frettien pet-näyttely Kuopiossa!

Pohjois-Suomen Fretit ry järjestää frettien pet-näyttelyn Kuopion Musti&Mirrissä 30.09.2012!!


Tuomareina toimivat Suomen Frettiliitto ry:n virallistama frettikasvattaja Emeliina Kaukolinna, sekä frettien ruokia ja muita tarvikkeita myyvän SulkaDesignin perustaja ja yrittäjä Piia Jonninen!

Näyttelymaksut:
PoSu fretit ry:n jäsenet 5€/fretti, muut 8€/fretti
 
Tämä on oiva tilaisuus tulla tutustumaan muihin fretti-ihmisiin sekä lähteä katsomaan millaista se meininki frettinäyttelyissä on. Tapahtuma on todella hyvä tilaisuus mennä oman fretin kanssa kokeilemaan miltä näyttelytouhu tuntuu, jos ei uskalla heti lähteä isompiin näyttelyihin. :) Varsinkin pohjoisemmassa asuvien kannattaa tilaisuus käyttää hyväksi, sillä kuten moni varmasti tietää, suurin osa näyttelyistä järjestetään Etelä-Suomessa, ja yleensä pääkaupunkiseudulla. Kaikki siis rohkeasti ilmoittautumaan! :--)

Lisätietoa näyttelystä löydät TÄÄLTÄ sekä TÄÄLTÄ! :) 

psst. todennäköisesti paikalta voi bongata myös minut, sekä Veetin, Taavin, Hatin ja Eelin! ;)

♥ Manta

lauantai 11. elokuuta 2012

Kuvailu-urakka ja sen tuotokset!

Tänään oli sen verran kiva sää, että päätin ottaa kuvia ihan joka näädästä! Kaikista kuvauksellisin oli tänään Hatti, mikä on todella yllättävää sillä se ei yleensä pysy sekuntiakaan paikallaan. Jonkin verran sai myös pitkästä aikaa jutustella ja selitellä ohikulkijoille (=paikalleenjämähtäjille) freteistä, mikä on minun mielestäni ainakin oikein mukavaa jos vain kemiat vähänkin kohtaavat toisen henkilön kanssa. :) Veeti rökittää Eeliä paljon vähemmän, ja tilanne alkaa näätähuoneessa olla jo se että frettejä voi pitää rauhallisin mielin yötkin yhdessä! Jipii!




  
 






























♥ Manta