perjantai 20. heinäkuuta 2012

Kirjohäntä Fyrrytanttu

Tuttujen kesken ihan vain Ruska.

Nyt sivuutetaan aihetta jonkin verran, päätin nimittäin väsätä teille esittelypostaukset muista lemmikeistämme, eli tässä tapauksessa kahdesta suomenlapinkoirasta, Ruskasta ja Pyrystä! Ensimmäisenä vuorossa siis Ruska, joten eiköhän mennä suoraan asiaan.. :)

Ruska on toinen koiramme, jonka päätimme hankkia Pyryn kaveriksi vuonna 2007. Samalta kasvattajalta emme aikoneet pentua ottaa, joten tutkailimme lähialueen kasvattajia ja löysimme Kennel Kirjohännän, jossa oli sopivasti vapaana yksi narttupentu 17.03.2007 syntyneestä F-pentueesta. Olimme siskojeni kanssa haaveilleet parkinvärisestä koirasta, ja kuinka ollakaan, pentueen ainoa parkkinarttu oli vielä vapaana! Päätös oli tehty hyvin nopeasti, eikä mennyt kauaa kun saatiin jo vauva hakea kotiin.

Ruska vauvana. Kuva © Leena Mielonen

Ruska oli pentuna aivan erilainen kuin Pyry, se oli kiltti ja nöyrä, ihan kuten tänäkin päivänä. Pyry on lapinkoiraksi hieman ylimittainen ja todella vahvarakenteinen uros myös, joten pelkäsimme aluksi päästää pentua hieman arvaamattoman uroksemme kanssa. Aluksi koirat juoksentelivatkin tarhan vierttä pitkin, toinen tarhassa ja toinen vapaana. Eräänä kauniina päivänä kun Pyry oli juoksunarussa pihalla (12m pitkä hihna jonka pää ruuvataan maahan kiinni) niin päätin vain päästää Ruskan tekemään tuttavuutta Pyryn kanssa - ja ne tulivat samantien mainiosti juttuun! Aluksi pelotti koirien kokoeron vuoksi, mutta onneksi koirat tykästyivät toisiinsa samantein. Pyry oli myös silminnähden iloisempi saatuaan koirakaverin, eikä kaverusten välillä ole koskaan isompia valtataisteluita ollut vaikka joskus leikki onkin muuttunut pieneksi tappeluksi. Niinhän siinä kävi (kuten aina) että Ruska kasvoi nopeasti ihan aikuiseksi neidiksi ja alkoi näyttääkin ihan rotuiseltaan, teini-iässä Ruska muistutti erittäin paljon kettua. :D



Ihan kuin Pyrynkin, Ruskankin kanssa olemme harrastaneet paljon ns. "kotiagilitya". Minulla oli nuorempana tapana rakennella erilaisia esteitä ja ratoja suurelle pihallemme ja sitten treenailla koirien kanssa silloin tällöin. Ruska tykkäsi tästä touhusta äärettömän paljon ja se omaksui todella nopeasti uusien esteiden ja tehtävien jujun. Ruska on muutenkin fiksu koira joka omaa suuren miellyttämisenhalun. :) Ruskan kanssa olemme käyneet kaksissa mätsäreissä ja yksissä ryhmänäytteyissä. Toiset mätsärit menivät penkin alle kun Ruskalla oli juoksut eikä sitä kiinnostanut mikään muu kuin ohitse jolkottelevat uroskoirat, mutta toisissa olimme sinisten ykkösiä ja olin kyllä superylpeä koirasta! Ryhmänäyttelyt kaatuivat siihen että Ruska ei antanut näyttää hampaitaan. Sitä ei oltu treenattu tarpeeksi, ja Ruska aristeli miestuomaria. Tämän jälkeen ei Ruskan kanssa ole näyttelyissä käyty vaikka joskus on mietittykin lähtemistä.





Ruska on aina ollut kiltti muita kohtaan ja on juuri sellainen millainen me aluksi odotimme lapinkoiran olevan. Miehiä kohtaan Ruska tosin on hiukan varautunut, johtunee siitä että sellaisia ei meidän talossa ole kovin kauaa koirien aikana ollut. :D Ruskan turkki on mahtava siitä, että se ikäänkuin elää vuodenaikojen mukaan kokoajan. Kesäisin se on vaalea, talvisin taas tummanruskea. Tosin viimekesänä turkki sai tuta kohtalonsa, kun pitkän harkinnan jälkeen päädyin ajelemaan karvat miltei kokonaan pois, ihan koiran oman mukavuuden vuoksi. Kun me emme kerran harrasta koiriemme kanssa mitään tai kulje muutenkaan julkisilla paikoilla, niin mitä toisia sitten kiusaamaan kuumina kesäpäivinä noiden hirmu paksujen turkkien kanssa. :) Aluksi Ruska oli kovin häpeileväinen ja se selvästi tajusi että jokin mättää ja että sille nauretaan, mutta pian vauhtia alkoi löytyä vieläkin enemmän kun kuuma turkki oli poissa ja varmasti olokin vähän kevyempi.

Kaikenkaikkiaan Ruska on aivan mainio tapaus jonka kanssa on kivaa käydä esimerkiksi pyörälenkillä, kun korvat toimvat ja jotkin käskyt menevät jopa perille asti. :D Ruskassa parasta on sen ihastuttava luonne ja se, miten se köllähtää maahan selälleen jotta joku rapsuttelisi sen mahaa.










Jälki ei ehkä ole kuin ammattilaisella, mutta kunhan koiralle kelpaa. ;)
Lopuksi haluan vielä kertoa alkuviikon tapahtumista, jotka liittyvät Ruskaan. Viime viikonloppuna huomasimme että Ruska oli hiukan nurruisen oloinen eikä tahtonut syödä oikein mitään. Pari päivää tätä jatkui ja Ruska vuoti jotain ruskean kaltaista limaa, ajattelimme että sillä on juoksut sillä niiden aikaan se yleensä on ollut hiukan kyrpiintyneen oloinen eikä ruoka ole meinannut maistua kuten normaalisti. Alakuloisuus ja nurruisuus kuitenkin jatkuivat ja pian Ruskalle ei kelvanneet enää edes sen lempiherkut, alkuviikosta sen tasapaino oli välillä hiukan heikonlainen ja se pääsääntöisesti vain makoili. Yritin soittaa aikaa eläinlääkäreille, ja sainkin ajan torstaille. Tiistaina koira oli kuitenkin vähän entistä huonompi, vaikka se oli samana aamuna ollut kuitenkin suhteellisen pirtsakka. Keskiviikkona tapahtui sitten lopullinen romahdus, kun koira ei päässyt enää ylös ja makasi ja vinkui vain paikallaan. Olin itse tuolloin töissä ja yritin hädissäni soitella eläinklinikoille ja kunnallisille eläinlääkäreille että onko heillä mahdollisuutta ottaa hätätapausta vastaan, kuvailin koiran oireet ja mielestäni kerroin kyllä hyvin selvästi että kyseessä on akuutti tilanne ja että koiran henki on vaarassa. Mutta mitä saan vastaukseksi? "Harmi.. Ei kyllä millään pysty tänään, on ihan täyttä." Tämä sai minut ajattelemaan että anteeksi, mutta mitä helvettiä? Oman käsitykseni mukaan ihan laissakin seisoo että eläinlääkärin tulee auttaa hengenvaarassa olevaa eläintä, mutta ilmeisesti joidenkin kukkahattutätien puudelien penikkatautirokotteet menevät toisten lemmikkien hengen edelle.

Kun olin soittanut klinikat ja kunnalliset läpi, jäin odottamaan että päivystys aukeaisi kahdelta. Ne olivat valehtelematta ehkä elämäni piinaavimmat minuutit, epätietoisuus siitä että onko koira enää edes hengissä ja mielikuva siitä miten pahat kivut sillä onkaan ja kun on tullut totaalisesti torjutuksi eikä apua ole saanut vaikka sitä oikeasti olisi tarvinnut. Samantien kun kello löi kaksi, soitin päivystävälle eläinlääkärille Lapualle ja selitin tilanteen, koira käskettiin tuoda heti kun vain mahdollista ja niin menin etsimään esimiestäni jotta pääsisin lähtemään aikaisemmin töistä että saisin koiran hoitoon. Pääsin kotiin ja Ruska tuli minua vastaan eteiseen, todella tuskaisen näköisenä, sen silmät punoittivat ja koko koira oli ihan kumarassa ja takajalat jäykkinä ja lähellä toisiaan. Otimme koiran autoon ja lähdimme kohti Lapuaa, joka on n. 30km päässä kodistamme. Ruskaa hoiti eläinlääkäriksi opiskeleva nuori nainen, jota en voi muutakuin kehua! Saimme todella hyvää palvelua, riskit tehtiin selväksi ja kun olimme päätöksen tehneet leikkauksesta, ryhtyi eläinlääkäri heti valmistelemaan leikkausta. Eläinlääkäri epäili vahvasti kohtutulehdusta, mikä leikkauksessa sitten lopulta osoittautuikin ihan oikeaksi diagnoosiksi. Kohtu oli todella turvonnut ja se märki, lisäksi koiralla oli alkava verenmyrkytys. Leikkaus sujui kuitenkin hyvin, kohtu ja munasarjat poistettiin ja muutaman tunnin päästä saimme tikatun, tokkuraisen koiran tipan ja hoito-ohjeiden kera kotiin toipumaan. Eläinlääkäri sanoi että jos emme olisi tuona päivänä saaneet Ruskaa hoitoon, se ei enää olisi selvinnyt seuraavaan päivään. Leikkaus maksoi reilut kuusisataa euroa, mutta sen avulla saamme vielä pitää Ruskan kanssamme, toivottavasti vähintään kymmenen vuoden ajan. Täytyy sanoa että tuo päivä oli ehkä yksi elämäni raskaimmista, en ole menettänyt vielä yhtäkään omaa, koko elämänsä kanssani ollutta lemmikkieläintä joten pelko siitä imi kyllä kaikki voimat minusta. Onneksi Ruskan henki kuitenkin saatiin pelastettua, tällä hetkellä tyttö toipuu kotona ja on jo paremman oloinen kuin eilen. Toivon todella että toipuminen sujuu hyvin ja että saamme pian takaisin sen pirteän ja ruuanhimoisen Ruskan.

Kaikista eniten vaivaamaan jäi se että entä jos emme olisikaan saaneet apua? Koiramme olisi kuollut todella epäammattimaisen toiminnan vuoksi, ja mielestäni se on anteeksiantamatonta. Koko keissistä jäi nyt lähinnä sellainen maku suuhun, että mitäs sitten tehdään jos jonkun fretin kanssa tuleekin akuutti tilanne ja täytyy päästä äkkiä eläinlääkäriin, ja päivystävä on vaikkapa leikkaamassa toista eläintä? Silloin on ilmeisesti aivan turha ruveta soittelemaan tämän seudun eläinlääkäreitä läpi, vaan täytyy lähteä hippulat vinkuen Tampereelle. Toivon kuitenkin todella että tälläistä tilannetta ei koskaan tulisi, muttakun ikinä ei voi tietää. Niinkuin ei Ruskankaan kohdalla.

Pieni taistelija.

♥ Manta

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

viihdytkö eläinten seurassa paremmin kun ihmisten? millä kameralla kuvaat?

mantu kirjoitti...

Ruskan kuvista suurin osa on otettu Canon PowerShot S5 IS -kameralla, viimeisin missä on tötsä päässä on otettu ihan vaan iPhone 4:lla. Nykyään kuvaan Canon EOS 600D:llä.

Tuohon viihtymisasiaan en oikein osaa sanoa jompaa kumpaa oikeaksi, viihdyn molempien kanssa mutta olen erittäin valikoiva ihmisseuran suhteen. En kuitenkaan nauttisi elämästäni ellei minulla olisi eläimiä ympärilläni, ja mikäli asuisin yksin, pitäisin ehdottoman tärkeänä sitä että minulla olisi lemmikkejä joiden kanssa viettää aikaa ja joista pitää huolta. Lemmikit tuovat arkeeni tuttuja ja turvallisia rutiineja. Sekä tietenkin paljon sisältöä elämääni. :)

Sara kirjoitti...

Voi ruskapieni :( Onneks kaikki meni hyvin ! Toi on kyllä aika järkyttävää ku nyt luin tosta mitenkä ihan oikeesti ei voida ottaa vakavasti sairasta eläintä vastaan nimenomaan hätätilanteessa.. Aika uskomatonta.. Toivotaan et pian Ruska taas leikkii Pyryn kans ihan innoissaan :---) Pakko muuten kommentoida tohon ylempään et yleensä ku meki nähdään niin ollaan samalla fretujen kans ja samalla keskenämme ;)

Anonyymi kirjoitti...

Mua on koulukiusattu (okei en ala angstaamaan tähän kurjaa elämääni) jne ja en omista kavereita ja mulla on vaan meidän perheen koira. Se on mulle kaikki kaikessa. nyt oon päättäny et hankin kissan tai fretin, jyrsijöistä en paljoo tykkää ku ne on vaan häkissä. Fretin suhteen pitää tietty uhrata monia asioita ja siihen menee rahaa, mutta uskon että tahdonvoima riittää että pärjään fretin kanssa, koska lemmikit on mulle tärkeintä :D Vanhemmat sanoo ettei eläimet voi korvata oikeita ystäviä, mut tällä hetkellä ihmiset ei oikein kiinnosta ku kaikki ihmisystävät on jättäny yksin.. sori jos angstasin liikaa, tarkotin vaan että mulle eläimet on kaikki kaikessa, vaikka luotettava ihmisystäväkin ois unelmissa joskus saada :D

Myydäänkö freteille muuten omia kantokoppia vai kuljetetaanko niitä jyrsijöiden vai kissojen kopissa? Onko fretinpennulle raskasta olla koko päivä autossa jos se haetaan kaukaa? Aijon varata seuraavasta poikueesta fretin, varmaan pojan koska ne on ilmeisesti helpompia ja rauhallisempia kun tytöt? :)

CookieMonstah♥ kirjoitti...

voi pientä ruskaa<3

Hantta kirjoitti...

Pikaista paranemista Ruskalle! :) Hienosti toimit ja onneksi saitte Ruskan ajoissa hoitoon.

mantu kirjoitti...

Niinpä! Kävin tänään taas hoitamassa toipilasta, oli jo paljon parempi kuin eilen! :) Ja eilen se oli paljon parempi kuin toissapäivänä, sujuu siis parantuminen tosi hyvin. Otin tänään pois semmosen tarran niiden tikkien päältä ettei ne muhi siellä, onhan se leikkaushaava ilkeen näkönen mut se on tosi siisti eikä oo vuotanu tai punoita tai mitään. :)

Oon kyllä kans niin järkyttyny tosta eläinlääkärien toiminnasta, pitäs melkeempä asua jossain Helsingissä niin vois olla toivoaki saada eläin lääkärille jos on hätätilanne..

Ja nimenomaan, kyllä kavereiden (kuten sun :D) kans tulee vietettyä aika paljon aikaa näätien kanssa, ne kun ei koskaan kieltäydy ylimääräsestä leikkikaverista. x)

Pilvihattara kirjoitti...

Pärjääkö muutama viikko sitten kotiin tullut fretti heti 10 päivää hoidossa, kun lähden ulkomaanmatkalle? Onko fretille parempi mennä hoitoon fretin omistajan luo vai että perheenjäsen katsoo sen perään kotona? Vai pitääkö varata pentu niin että tuleekin kotiin vasta loppukesällä reissun jälkeen?

mantu kirjoitti...

Älä suotta pyytele anteeksi, ymmärrän kyllä kuinka isossa roolissa perheesi koira on sinulle ollut, kyllä usein jos itseäkin jokin asia ketuttaa tai muutenvain ei ole kaikki hyvin niin sitä menee rutistelemaan joko frettejä tai koiria ja avautuu niille kaikesta mikä ottaa päähän, vaikka ne eivät vastaakaan takaisin niin sekin riittää että ne vain ovat siinä. :) Kyllä itse ainakin uskon että eläin jollain asteella ymmärtää, varsinkin jos omistaja on surullinen.

Freteille ei ole ihan omia kantokoppia, meilläkin on tuollaisia Atlaksen kantokoppia jotka ovat hyviä ja joita voin kyllä lämpimästi suositella. :) Fretit yleensä vain nukkuvat pitkät matkat autossa, meilläkin on täältä matkaa Helsinkiin n. 350 kilometriä ja aina ovat pennut olleet rauhassa autossa. Seuraavat pentueet kasvattajille tulevat vasta ensivuoden puolella, en ainakaan usko että tänä kesänä on enää pentueita tulossa mihinkään, mutta kannattaa toki olla ajoissa asialla ja valkata jo mieluisaa kasvattajaa ja tehdä tuttavuutta, sekä tietenkin todistaa tietonsa ja taitonsa frettien suhteen niin on mahdollista päästä varauslistallakin korkeammille sijoille. :) Sukupuolten välillä ei oikeastaa ole eroja, vaan erot ovat yksilöllisiä. Esimerkiksi meidän Hatti ei todellakaan ole rauhallinen, saa nähdä rauhoittuuko se tuosta kasvaessaankaan. ;)

mantu kirjoitti...

<3

mantu kirjoitti...

Kiitoksia! :) Ruska toipuu todella hyvin ja viikon päästä mennään jo ottamaan tikit pois, eiköhän tuo pian ole se sama vanha vauhtipallo mitä oli ennen leikkausta. :D

mantu kirjoitti...

Tietty olisi ehkä helpompaa jos saisi fretin toiseen frettikotiin hoitoon niin ei olisi epäselvyyksiä ruokinnan tai hoidon suhteen, parhaassa tapauksessa olisi lajitoverikin siksi aikaa että omistaja on lomalla, mutta kyllä itse ainakin olen huoletta voinut perheelleni jättää fretit hoitoon. Paras vaihtoehto olisi tietysti että fretti tulisi lomasi jälkeen, niin sen ei tarvitsisi jäädä yksin kovin pian.

Neiti Mau kirjoitti...

Tuli niin meidän toisen kissan tapaus mieleen tuosta lääkäri reissusta..
Mies heräs 4 aikaan yöllä lähteäkseen töihin niin tuli vaihdilla herättämään mua kun kissa kuseksi verta ympäri kämppää ja oksenteli. Ei muuta kuin etsimään päivystävän eläinlääkärin numeroa ja soittamaan että on hätä. Päivystys oli Tuhatjalassa ja puhelu maksoi yli 20€ koska oli tosiaan yöaika. Täysi paniikki päällä selostin tilannetta ja sitä että on hätä, minne voin kissaa tuoda. Nettisivuilla lukee "Eläinlääkäri on klinikalla alle puolessa tunnissa asiakkaan soitosta." joten olettaisin juurikin tälläisessä tilanteessa että se päivystävä lääkäri saapuu paikalle kun minähän siitä maksan. Tämä kuitenkin käski soittaa aamulla ajanvaraukseen! Toisin sanoen, seurasin 3 piinaavaa tuntia kuinka kissa kiersi kämppää yritti käydä juomassa mutta oksensi sen heti ja keittiön lattia suorastaan lainehti verta. Kello 7 soitin sinne ajanvaraukseen ja antoi ajan 11. Tässä vaiheessa onneksi langanpäässä oli sentäs ihminen joka tajusi että on hätä ja neuvoi että Veterille pääsee ilman ajanvarausta 8sta alkaen. Ei muuta kuin kiireellä soittamaan kyytiä (itsellä ei ole autoa), kissa kantolootaan ja vauhdilla ajamaan Tampereelle.
Veterissä ottivat pienen suoraan hoitoon, pitelin toista tyynyllä selällään kun lääkäri parturoi masun ja katsoi ultralla mitä näkyy. Rakko oli valtavan kokoinen ja näytti todella rakeiselta. Kisu vietiin suoraa operoitavaksi, hirvittävää itselleni oli kyllä se että vain veivät kissan pois, en tiennyt missä oli, mitä tehtiin... Ei auttanut kuin odottaa.. Onneksi sain Romeon vielä hengissä syliin vaikka kuulemma tiukoilla olikin, oli kuulemma tullut virtsakiviä jotka olivat onnistuneet tukkimaan virtsaputken ja kuulemma munuaisarvot olivat nousseet niin korkeiksi että oli ihme että oli vielä elossa. Olivat laittaneet katetrin, tyhjänneet rakon ja poistaneet kivet. Kuulemma rakon sisältö oli ollut pelkkää veristä puuroa, kirjaimellisesti koska virtsa testi ei onnistunut koska verta oli liikaa. Appiukko joka oli kuskina joutui maksamaan reissun koska meidän electronin kortit ei toimineet eikä meillä ollut kummallakaan luottokorttia. Olisi ollut kiva lähteä siinä vaiheessa etsimään jostain lähintä pankkiautomaattia että saa käteistä. -_- Reissu kustansi reilut 300€ + sen puhelun päivystykseen ja myöhemmin vielä kontrollikäynnin kun tarvitsi ne verikokeet vielä ottaa ja tarkistaa munuaisten kunto. Munuaiset tulivat onneksi ajan kanssa kuntoon vaikka arvot olivatkin pitkään korkealla.
Nyt on monta vuotta kulunut ilman ongelmia, on kyllä ollut siitä asti lääkeruualla ettei kiviä ilmaantuisi uudestaan. En tiedä olisiko ihanaiseni enää kanssani jos en olisi tuonne Veteriin päässyt. Edelleen olen erittäin vihainen tuolle päivystykselle koska melkein tapattivat kissani kun eivät hoitoon ottaneet! Jos muuta vaihtoehtoa ei ole niin en kyllä ikinä vie elukoitani tuhatjalalle hoitoon.
Joka päivä olen onnellinen että muruseni tuosta selvisi ja että on yhä täällä veljensä kaverina. Nyt ovat päässeet jo 8 vuoden ikään, toivottavasti tulee vielä toiset samanmoiset. Välillä kyllä pelottaa kun alkaa ikää tulla, uusiiko vaiva, lyhentääkö kovastikkin toisen elinikää, entä sitten jos veikka jääkin yksin. Mutta päivä kerrallaan, jokaisesta yhteisestä hetkestä nauttien. Omat rakkaat karvalapset menee aina kaiken edelle. <3

mantu kirjoitti...

Neiti Mau, todella tympeä tilanne! :( Onneksi te saitte kuitenkin pitää kissanne, Ruskan tarina ei sitten loppujen lopuksi päättynytkään niin hyvin kuin mitä sen piti..

Lähetä kommentti