keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Nukkumatti 1 - näädät 0

Eilen käytiin toisen paikallisen Crazy Ferret Ladyn Janniinan kanssa vähän maakuntamatkailulla, kävimme nimittäin rokottamassa frettimme joukkorokotuksessa Porissa! Matkat sujuivat hyvin ja pientä levottomuutta oli hetken aikaa aistittavissa limusiinihiirissä, mutta muuten oikein kivuton reissu ja saatiinpa puolet halvemmat rokotteet kuin mitä täällä olisi maksanut (mikäli klinikoilla edes rokottaisivat frettejä). Nyt ei rokotuksistakaan tarvitse stressata taas vuoteen! :)

Selailin (taas!) vanhoja kuvia ja vastaan tuli mitä suloisempia ja hullunkurisempia nukkumakuvia näädistä sekä niiden mahtavista nukkuasennoista, ajattelinkin nyt sitten jakaa nämä otokset kanssanne, mutta varokaa! Kuvat saavat aikaan sen että tekee mieli mennä itse sänkyyn, ottaa mukava asento ja asettua röhnöttämään lämpimän peiton alle ja nukkua vaikka koko loppu päivä! ;)





















Mikäli jotkut kuvista olette nähneet täällä aiemminkin, niin pahoittelen kovasti, en vain jaksanut ruveta käymään kaikki vanhoja postauksia läpi varmistaakseni asiaa! ;) Ja kuten huomata saattaa, yhtäkään nukkumiskuvaa ei ole Hatista - koska se ei ikinä nuku.. :')

♥ Manta

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Kirjohäntä Fyrrytanttu

Tuttujen kesken ihan vain Ruska.

Nyt sivuutetaan aihetta jonkin verran, päätin nimittäin väsätä teille esittelypostaukset muista lemmikeistämme, eli tässä tapauksessa kahdesta suomenlapinkoirasta, Ruskasta ja Pyrystä! Ensimmäisenä vuorossa siis Ruska, joten eiköhän mennä suoraan asiaan.. :)

Ruska on toinen koiramme, jonka päätimme hankkia Pyryn kaveriksi vuonna 2007. Samalta kasvattajalta emme aikoneet pentua ottaa, joten tutkailimme lähialueen kasvattajia ja löysimme Kennel Kirjohännän, jossa oli sopivasti vapaana yksi narttupentu 17.03.2007 syntyneestä F-pentueesta. Olimme siskojeni kanssa haaveilleet parkinvärisestä koirasta, ja kuinka ollakaan, pentueen ainoa parkkinarttu oli vielä vapaana! Päätös oli tehty hyvin nopeasti, eikä mennyt kauaa kun saatiin jo vauva hakea kotiin.

Ruska vauvana. Kuva © Leena Mielonen

Ruska oli pentuna aivan erilainen kuin Pyry, se oli kiltti ja nöyrä, ihan kuten tänäkin päivänä. Pyry on lapinkoiraksi hieman ylimittainen ja todella vahvarakenteinen uros myös, joten pelkäsimme aluksi päästää pentua hieman arvaamattoman uroksemme kanssa. Aluksi koirat juoksentelivatkin tarhan vierttä pitkin, toinen tarhassa ja toinen vapaana. Eräänä kauniina päivänä kun Pyry oli juoksunarussa pihalla (12m pitkä hihna jonka pää ruuvataan maahan kiinni) niin päätin vain päästää Ruskan tekemään tuttavuutta Pyryn kanssa - ja ne tulivat samantien mainiosti juttuun! Aluksi pelotti koirien kokoeron vuoksi, mutta onneksi koirat tykästyivät toisiinsa samantein. Pyry oli myös silminnähden iloisempi saatuaan koirakaverin, eikä kaverusten välillä ole koskaan isompia valtataisteluita ollut vaikka joskus leikki onkin muuttunut pieneksi tappeluksi. Niinhän siinä kävi (kuten aina) että Ruska kasvoi nopeasti ihan aikuiseksi neidiksi ja alkoi näyttääkin ihan rotuiseltaan, teini-iässä Ruska muistutti erittäin paljon kettua. :D



Ihan kuin Pyrynkin, Ruskankin kanssa olemme harrastaneet paljon ns. "kotiagilitya". Minulla oli nuorempana tapana rakennella erilaisia esteitä ja ratoja suurelle pihallemme ja sitten treenailla koirien kanssa silloin tällöin. Ruska tykkäsi tästä touhusta äärettömän paljon ja se omaksui todella nopeasti uusien esteiden ja tehtävien jujun. Ruska on muutenkin fiksu koira joka omaa suuren miellyttämisenhalun. :) Ruskan kanssa olemme käyneet kaksissa mätsäreissä ja yksissä ryhmänäytteyissä. Toiset mätsärit menivät penkin alle kun Ruskalla oli juoksut eikä sitä kiinnostanut mikään muu kuin ohitse jolkottelevat uroskoirat, mutta toisissa olimme sinisten ykkösiä ja olin kyllä superylpeä koirasta! Ryhmänäyttelyt kaatuivat siihen että Ruska ei antanut näyttää hampaitaan. Sitä ei oltu treenattu tarpeeksi, ja Ruska aristeli miestuomaria. Tämän jälkeen ei Ruskan kanssa ole näyttelyissä käyty vaikka joskus on mietittykin lähtemistä.





Ruska on aina ollut kiltti muita kohtaan ja on juuri sellainen millainen me aluksi odotimme lapinkoiran olevan. Miehiä kohtaan Ruska tosin on hiukan varautunut, johtunee siitä että sellaisia ei meidän talossa ole kovin kauaa koirien aikana ollut. :D Ruskan turkki on mahtava siitä, että se ikäänkuin elää vuodenaikojen mukaan kokoajan. Kesäisin se on vaalea, talvisin taas tummanruskea. Tosin viimekesänä turkki sai tuta kohtalonsa, kun pitkän harkinnan jälkeen päädyin ajelemaan karvat miltei kokonaan pois, ihan koiran oman mukavuuden vuoksi. Kun me emme kerran harrasta koiriemme kanssa mitään tai kulje muutenkaan julkisilla paikoilla, niin mitä toisia sitten kiusaamaan kuumina kesäpäivinä noiden hirmu paksujen turkkien kanssa. :) Aluksi Ruska oli kovin häpeileväinen ja se selvästi tajusi että jokin mättää ja että sille nauretaan, mutta pian vauhtia alkoi löytyä vieläkin enemmän kun kuuma turkki oli poissa ja varmasti olokin vähän kevyempi.

Kaikenkaikkiaan Ruska on aivan mainio tapaus jonka kanssa on kivaa käydä esimerkiksi pyörälenkillä, kun korvat toimvat ja jotkin käskyt menevät jopa perille asti. :D Ruskassa parasta on sen ihastuttava luonne ja se, miten se köllähtää maahan selälleen jotta joku rapsuttelisi sen mahaa.










Jälki ei ehkä ole kuin ammattilaisella, mutta kunhan koiralle kelpaa. ;)
Lopuksi haluan vielä kertoa alkuviikon tapahtumista, jotka liittyvät Ruskaan. Viime viikonloppuna huomasimme että Ruska oli hiukan nurruisen oloinen eikä tahtonut syödä oikein mitään. Pari päivää tätä jatkui ja Ruska vuoti jotain ruskean kaltaista limaa, ajattelimme että sillä on juoksut sillä niiden aikaan se yleensä on ollut hiukan kyrpiintyneen oloinen eikä ruoka ole meinannut maistua kuten normaalisti. Alakuloisuus ja nurruisuus kuitenkin jatkuivat ja pian Ruskalle ei kelvanneet enää edes sen lempiherkut, alkuviikosta sen tasapaino oli välillä hiukan heikonlainen ja se pääsääntöisesti vain makoili. Yritin soittaa aikaa eläinlääkäreille, ja sainkin ajan torstaille. Tiistaina koira oli kuitenkin vähän entistä huonompi, vaikka se oli samana aamuna ollut kuitenkin suhteellisen pirtsakka. Keskiviikkona tapahtui sitten lopullinen romahdus, kun koira ei päässyt enää ylös ja makasi ja vinkui vain paikallaan. Olin itse tuolloin töissä ja yritin hädissäni soitella eläinklinikoille ja kunnallisille eläinlääkäreille että onko heillä mahdollisuutta ottaa hätätapausta vastaan, kuvailin koiran oireet ja mielestäni kerroin kyllä hyvin selvästi että kyseessä on akuutti tilanne ja että koiran henki on vaarassa. Mutta mitä saan vastaukseksi? "Harmi.. Ei kyllä millään pysty tänään, on ihan täyttä." Tämä sai minut ajattelemaan että anteeksi, mutta mitä helvettiä? Oman käsitykseni mukaan ihan laissakin seisoo että eläinlääkärin tulee auttaa hengenvaarassa olevaa eläintä, mutta ilmeisesti joidenkin kukkahattutätien puudelien penikkatautirokotteet menevät toisten lemmikkien hengen edelle.

Kun olin soittanut klinikat ja kunnalliset läpi, jäin odottamaan että päivystys aukeaisi kahdelta. Ne olivat valehtelematta ehkä elämäni piinaavimmat minuutit, epätietoisuus siitä että onko koira enää edes hengissä ja mielikuva siitä miten pahat kivut sillä onkaan ja kun on tullut totaalisesti torjutuksi eikä apua ole saanut vaikka sitä oikeasti olisi tarvinnut. Samantien kun kello löi kaksi, soitin päivystävälle eläinlääkärille Lapualle ja selitin tilanteen, koira käskettiin tuoda heti kun vain mahdollista ja niin menin etsimään esimiestäni jotta pääsisin lähtemään aikaisemmin töistä että saisin koiran hoitoon. Pääsin kotiin ja Ruska tuli minua vastaan eteiseen, todella tuskaisen näköisenä, sen silmät punoittivat ja koko koira oli ihan kumarassa ja takajalat jäykkinä ja lähellä toisiaan. Otimme koiran autoon ja lähdimme kohti Lapuaa, joka on n. 30km päässä kodistamme. Ruskaa hoiti eläinlääkäriksi opiskeleva nuori nainen, jota en voi muutakuin kehua! Saimme todella hyvää palvelua, riskit tehtiin selväksi ja kun olimme päätöksen tehneet leikkauksesta, ryhtyi eläinlääkäri heti valmistelemaan leikkausta. Eläinlääkäri epäili vahvasti kohtutulehdusta, mikä leikkauksessa sitten lopulta osoittautuikin ihan oikeaksi diagnoosiksi. Kohtu oli todella turvonnut ja se märki, lisäksi koiralla oli alkava verenmyrkytys. Leikkaus sujui kuitenkin hyvin, kohtu ja munasarjat poistettiin ja muutaman tunnin päästä saimme tikatun, tokkuraisen koiran tipan ja hoito-ohjeiden kera kotiin toipumaan. Eläinlääkäri sanoi että jos emme olisi tuona päivänä saaneet Ruskaa hoitoon, se ei enää olisi selvinnyt seuraavaan päivään. Leikkaus maksoi reilut kuusisataa euroa, mutta sen avulla saamme vielä pitää Ruskan kanssamme, toivottavasti vähintään kymmenen vuoden ajan. Täytyy sanoa että tuo päivä oli ehkä yksi elämäni raskaimmista, en ole menettänyt vielä yhtäkään omaa, koko elämänsä kanssani ollutta lemmikkieläintä joten pelko siitä imi kyllä kaikki voimat minusta. Onneksi Ruskan henki kuitenkin saatiin pelastettua, tällä hetkellä tyttö toipuu kotona ja on jo paremman oloinen kuin eilen. Toivon todella että toipuminen sujuu hyvin ja että saamme pian takaisin sen pirteän ja ruuanhimoisen Ruskan.

Kaikista eniten vaivaamaan jäi se että entä jos emme olisikaan saaneet apua? Koiramme olisi kuollut todella epäammattimaisen toiminnan vuoksi, ja mielestäni se on anteeksiantamatonta. Koko keissistä jäi nyt lähinnä sellainen maku suuhun, että mitäs sitten tehdään jos jonkun fretin kanssa tuleekin akuutti tilanne ja täytyy päästä äkkiä eläinlääkäriin, ja päivystävä on vaikkapa leikkaamassa toista eläintä? Silloin on ilmeisesti aivan turha ruveta soittelemaan tämän seudun eläinlääkäreitä läpi, vaan täytyy lähteä hippulat vinkuen Tampereelle. Toivon kuitenkin todella että tälläistä tilannetta ei koskaan tulisi, muttakun ikinä ei voi tietää. Niinkuin ei Ruskankaan kohdalla.

Pieni taistelija.

♥ Manta