perjantai 18. toukokuuta 2012

R.I.P. Siiri

Anemone's Pilvi, tuttavallisemmin Siiri, jouduttiin tänään päästämään ikiuneen. Siiri oli ihastuttava valkoinen hermeliinikani, joka tuli meille muutama vuosi sitten hyvältä ystävältäni viettämään eläkepäiviään. Siiri oli pyöreä ja pippurinen mummeli, joka kuitenkin tykkäsi tutkiskella uusia paikkoja ja makoilla ihmisten sylissä siliteltävänä. Vuosi sitten nuorempi pikkusiskoni osti Siirille valjaat ja se pääsi ulkoilemaan ja näkemään myös lumen ensi kertaa, aiemmassa kodissaan Siirillä oli oma "kesähuvila" pihalla.

Aamulla kun äitini oli lähtenyt töihin, oli Siiri istuskellut normaalisti koppinsa päällä. Kun nuorempi pikkusiskoni kavereineen oli muutamaa tuntia myöhemmin herännyt, oli Siiri vääntänyt itseään outoon asentoon, kaatuillut ja tärissyt. Siiri vietiin eläinlääkäriin, jossa epäiltiin tämän olevan kasvaimen tai bakteerin aiheuttamaa. Pientä ei kuitenkaan ruvettu kiusaamaan enempää lääkityksillä tai muilla, vaan sille annettiin viimeinen rauhoittava pistos. Siirin tila oli jo niin huono kun pistos annettin, ettei se enää jaksanut reagoida mitenkään. Nyt on pikkuisella parempi olla.
♥ Siiri eli kunnioitettavat 9 vuotta ja puolitoista kuukautta, ja onneksi se kerkesi myös nähdä uuden vihreän nurmikon ja nuuhkia keväisiä sekä kesäisiä tuoksuja. Lepää rauhassa rakas mummeli.



♥ Manta

12 kommenttia:

Emma kirjoitti...

Voi ei :/ Voimia !

Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.

Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.

Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.

Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.

Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.

Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...

Kirjoittaja tuntematon...

Itse juuri menetimme vanhempieni perheen vanhimman kiinanharjakoira mummelin :/ Ikävä on kova, mutta onneksi aika parantaa haavat!

mantu kirjoitti...

Kiitoksia Emma! ♥

Tuo on kaunis tarina, tai miksi sitä pitäisikään kutsua, kuitenkin.. :)

Otan osaa suruunne. :( Vaikka Siiri ei meillä olekaan ollut koko ikäänsä niin kyllä siitä muutamassa vuodessa tuli silti hirmu tärkeä, vaikka se olikin "vain kani".

Ajan kanssa tästäkin selvitään, harmikseni sain kuulla tänään että entinen hoitohevoseni viettää tänään viimeisen kesänsä. Hoidin tätä ruunaa muutaman vuoden, ja koska se oli ystäväni äidin omistuksessa, sain pitää sitä kuin omaa. Nykyinen omistaja on tehnyt kaikkensa jotta pojan jalka saataisiin kuntoon, mutta mitään ei ole enää tehtävissä. Jännää miten eläinten menettäminen tuntuukin niin tajuttoman kurjalta, mutta kuolema on osa elämää eikä sille mahda mitään. :(

shm` kirjoitti...

Osanotot vielä tätäkin kautta, ja voimia! ♥

sanna kirjoitti...

Osanotot. Itse en allekirjoita sitä, että aika parantaa haavat; joitakin haavoja ei voi parantaa mutta jokainen arpeutuu. Elukoiden omistamisessa on aina se ikävä puoli, että jokainen on saateltava jossain vaiheessa haudan lepoon. Se on se tärkein tehtävä ja viimeinen palvelus, minkä voi tehdä.

Itse en ymmärrä niitä ihmisiä, jotka lähettävät jonkun muun lopettamaan lemmikkinsä (juuri vähän aikaa sitten oli sellainen tapaus tuttavapiirissa). Minusta on raukkamaista, että vaikka eläin on ystävä ja toveri koko elämänsä, ei ole sitten omistajalla munaa sille viimeiselle matkalle. Sitten ei hanki eläimiä...

Tipsutyttö kirjoitti...

Kaunis kani ja ihana tarinan pätkä<3 Voimia teille!
Itse menetin toisen kanini 24.12.2011 :(

mantu kirjoitti...

Kiitos! <3

mantu kirjoitti...

Kiitos Sanna. Tosiaan eläimelle kaikista suurin palvelus on sen päästäminen tuskistaan, jos mitään ei enää ole tehtävissä. Me ei haluttu ruveta kiusaamaan enää vanhaa eläintä lääkityksillä, eivätkä ne varmaan olisi enää auttaneetkaan. Kärsivän eläimen väkisin hengissäpitäminen lääkkeiden avulla ei ole mielestäni oikein, vaikka luopuminen niin pirun vaikeaa onkin. Kun joskus koiristani ja freteistäni aika jättää, haluan olla niiden mukana viimeiseen asti - ikäänkuin tukena ja turvana. Toivottavasti sellaista ei tarvitse vielä moneen vuoteen tehdä, mutta koskaan ei voi tietää mitä tuleman pitää, ihan kuin Siirikin oli vielä ollut normaali ja muutaman tunnin jälkeen jo erittäin huonossa kunnossa. :/

mantu kirjoitti...

Kiitoksia. ♥ Otan osaa, todella surullista menettää lemmikki jouluna, joulun kun pitäisi olla mukava perhejuhla ja aikaa jolloin saa rentoutua ja unohtaa huolet ja murheet. :(

siiri (: kirjoitti...

voi mun rakasta <3 :( nyt se on haudattu ja orvokkeja haudan päällä kasvamassa . Ja sai vielä oman "hautakivaen" mihin kirjotin kaikkee :( <3

Andemoi kirjoitti...

Pärjäkkää :(( ♥ Toi oli ihanasti kirjotettu siiristä :)) ♥

mantu kirjoitti...

<3 Meidän pieni enkeli.

mantu kirjoitti...

Kyllä tämä tästä, pääasia että Siirillä on nyt parempi olla. Kiitos. <3

Lähetä kommentti