keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Miniloma Tampereella.

Rhea.

Lähdin viime sunnuntaina ajelemaan poikien kanssa kohti Tamperetta (tai tarkemmin ottaen Lempäälää) päämääränäni päätyä Emeliinan luo muutamaksi yöksi. Ajomatka sujui mutkitta ja ihan mukavasti, tosin pojat eivät kauheasti jutelleet takaisin ja siinä vaiheessa alkoi (kauniisti sanottuna) ketuttaa kun tuli aika jolloin piti ruveta valkkaamaan oikeaa liittymää josta pääsisi määränpäähänsä. Noh, eihän siitä tietenkään mitään tullut vaikka iPhonen navigaattori kovasti minua yritti "auttaa". Kaistasurffailun ja lukuisten U-käännösten jälkeen löysin kuin löysinkin kuitenkin määränpäähäni, ja sekös tuntui mahtavalta! Sunnuntai-ilta meni lähinnä katsellessa näätien touhuja ja jutustellessa niitä näitä. Pojat (Veeti & Taavi) ja tytöt (Dara, Rhea & Töpö) tulivat heti hyvin juttuun ja muistivat selvästi toisensa. Kaikista eniten riemua pojat saivat etenkin freteille suunnitellusta putkesta, johon kumpikaan ei mahtunut talvipainoisina. Nykyään jopa Taavi mahtuu putkeen, tosin se menee välillä ryttyyn kun toinen jää peräpäästään putken suulle jumiin.. Laitan teille myöhemmin videoita näätien putkileikeistä. :)

Dara, Töpö, Taavi, Veeti & Rhea.
Rhea & Dara.

Maanantaikin meni suurimmaksi osaksi aikalailla löhöilyksi, itse tosin sain aikaiseksi jotain mitä minun on pitänyt tehdäkin jo jonkin aikaa, kävin nimittäin tutustumassa kasvattajaan, jolta meille toivonmukaan on tulossa akitavauva tämän vuoden lopulla/ensivuoden alussa. Niinkuin aiemminkin olin saattanut olettaa, kasvattaja oli aivan mahtava tyyppi ja koirat olivat myös juuri sitä mitä saatoinkin odottaa. Vaikka tuleva äippä ei kauheasti aluksi näädänhajuisesta jumpinistani tykännytkään, niin meistä tuli silti oikein hyvät kaverit. :) Pojatkin vaikuttivat edelleen todella onnellisilta, putkileikit jatkuivat samaan tahtiin eikä kummallakaan ollut havaittavissa minkäänlaisia stressin oireita. Veetin ja Töpön bongasi usein nukkumasta yhdessä milloin mistäkin, ne ovat erittäin hellyttävä "pariskunta". :)

Rhea.
Rhea.
Dara. 

Tiistaina olikin sitten vähän enemmän ohjelmaa. Kun vain saimme Empun kanssa revittyä itsemme ylös, menimme syömään tamperelaisia kanansiipiä. Hyviähän ne olivat, vaikka mauste aluksi olikin turhan tulista omaan makuuni. :) Masut pullollaan pidimme tutuksi tulleen "after ruoka -dataushetken" ja rehasimme sen jälkeen playpenin pihalle jotta näädät pääsisivät haistelemaan ulkoilmaa. Niin, ja jotta itse saisimme kuvia niistä! Tässä postauksessa esiintyvät kuvat on siis juurikin samaan aikaan otettuja, niinkuin kuvista näkyy, sää oli todella mahtava, lukuunottamatta aika navakkaa tuulta. :) Illemmalla kävimme vielä Ikeassa, jossa sitten kävikin juuri niinkuin arvasinkin. Mokoma söi rahojani aika paljon enemmän kuin aluksi oli suunnitelmissa, mutta noh, kerrankos sitä vain lopputiliä pääsee tuhlaamaan!

Töpö.
Dara & Taavi.
Dara & Taavi, äippä ja poika. <3

 Vasemmalla Rhea ja Veeti. Veeti näyttää hiukan... masentuneelta. :D Oikealla Dara.

Dara.
Töpö, Veeti ja Dara. 

 Vasemmalla Dara & Taavi, oikealla Veeti & Dara.

Näätä_läjä. :) 

Tänään suunnistettiinkin sitten jo poikien kanssa takaisin Seinäjoelle, onnekseni sain kaverin mukaan paluumatkalle joten oli sitten juttuseuraakin. Paluumatka sujui yllättävän joutuisasti, mitä nyt aluksi tein erittäin kattavan maakuntakierroksen Tampereen keskustassa etsiessäni kaverini kämppää.. Jälleen iPhonen "avustuksella". Tälläiset minilomat ovat todella kivoja, mutta silti myös hyvällä tavalla raskaita sekä minulle että pojille. :) Pojat ovat nukkuneet oikeastaan koko päivän kun pääsimme kotiin, joten vaikka niilläkin mukavaa on ollut niin silti ne huvitkin vievät veronsa. Suuret kiitokset Empulle kun saatiin tulla taas poikien kanssa vaivoiksi, itse sain kuulla hetki sitten ilouutisen että eräs naishenkilö joka meilläkin on käynyt muutamaan otteeseen Taavia ja Veetiä leikittämässä ja paijailemassa, saa muutaman viikon päästä hakea ensimmäisen oman näätävauvansa kotiin! Onnea hänelle, ihan mahtavaa saada Seinäjoelle toinenkin aktiivinen fretti-ihminen. :) Mutta, nyt täytyy painua pehkuihin sillä herätyskello herättää jo kuudelta aamulla. Lähdetään avokin kanssa viettämään "laatuaikaa" Kalajoelle kylpylään, jota ennen täytyy hoitaa muita bisneksiä. :D Näätähuoneessa on muuten tapahtunut aika paljon muutoksia, joista lisää myös vähän myöhemmin.. ;) Heipatihei! :)

Töpö ja Taavi, sisarukset. :)

Parhaat kaverukset Töpö & Veeti. Veeti näyttää edelleen masentuneelta nenäapinan ja myyrän sekoitukselta.

♥ Manta

7 kommenttia:

Hantta kirjoitti...

Hei, ootko Kalajoella? Montako päivää? Jos et muista niin minähän asun siis Kalajoella. :D Ois kiva nähdä. :)

shm` kirjoitti...

Onpas teillä ollu mukava miniloma :) Vois itsekin sitten näätäsen kanssa reissun tehdä siunkin luo joskus, eiks jee!?

Hahaa, nyt vasta hoksasin että Emeliina on tuon E-Pic's Ferrets:in takana :) Huippua!

Kivoja kuvia olet saanut otettua (kuten aina).

Huii, ensiviikolla selviää asiat, kuin Elsan ultran kans käy.. A-p-u-a :)

mantu kirjoitti...

Heippa! Oltiin ikävä kyllä vaan yksi yö siellä, kommentteihinkin pääsin vastailemaan vasta nyt kun pääsin koneen ääreen kun tuolla iPhonella säätämisestä ei tule oikein mitään! :( Paska juttu, kumpa olisi ollut enemmän aikaa niin oltaisiin voitu treffata! Mutta toivottavasti jossain frettitapahtumassa sitten viimeistään. :)

mantu kirjoitti...

Joo, tämmöiset on kyllä aina kivoja vaikkakin väsyttäviä. :) Ja joo, tervetuloa vain!
Heheh, me ollaan Empun kanssa kaveerattu oikeastaan siitä asti kun mulle on Veeti tullut, tarkemmin ottaen viimevuoden FFF'stä. :D
Kiitoksia, ja eipä ole enää kauaa kun kaikki selviää, toivotaan parasta!

Hantta kirjoitti...

Juu, no aaattelinki vähä, että ette varmaan kovin kauan täällä oo... :) Toivottavasti joskus nähdään jossakin!

epicsferrets kirjoitti...

Oli ihanaa kun kävitte kylässä, toivottavasti nähdään taas pian <3

- Emppu

mantu kirjoitti...

Toivon tosiaan samaa! <3

Lähetä kommentti