torstai 15. joulukuuta 2011

a new beginning!

Tervetuloa uuden uutukaiseen Tassujen tahdissa -blogiini!


Olen jo jonkin aikaa miettinyt vakavammin bloggaamisen aloittamista, mutta koska en itse ole erityisen innokas pukeutuja tai meikkaaja, niin koen erittäin hyväksi vaihtoehdoksi kertoa elämästäni kahden frettini kanssa.


Näin alkajaisiksi voisin kertoa hiukan itsestäni. Olen siis 17 vuotias nuori naisenalku Etelä-Pohjanmaan Seinäjoelta, ja tottelen (jos tottelen) nimeä Manta. Eläimet ovat olleet todella lähellä sydäntäni koko elämäni ajan, lapsena kävin usein hoitamassa vasikoita ja lehmiä lapsuudenkotini lähellä sijaitsevalla maatilalla. Minulla oli myös lemmikkikani, ja ratsastuksen olen aloittanut 5 vuotiaana. Hevoset ovat olleet aina minulle todella rakkaita ja minulla on ollut muutamia hoitohevosia. Ratsastuksen olen kuitenkin lopettanut pari vuotta takaperin, koska ratsastustunneilla käyminen on kallista eikä siitä oikein saa irti niin paljon kuin haluaisi, mutta käyn silti sillointällöin ratsastelemassa tai vain kuvailemassa ja katselemassa heppoja. :) Ensimmäisen koirani, Suomenlapinkoirauros "Pyryn" sain vuoden 2005 tammikuussa. Pyry oli pentuna niin kovin, kovin itsepäinen. Koska olin itse niin nuori ja koira oli perheemme ensimmäinen, ei sen koulutus pentuikäisenä sujunut ihan niinkuin sen olisi pitänyt sujua, ja sen vuoksi olemmekin saaneet tehdä jätkän kanssa hirveästi töitä myöhemmin. Pyry on kuitenkin minun ja äitini oma pieni kullanmuru, muihin se ei oikein tahdo luottaa. Pyrylle hankimme kaverin vuoden 2007 keväänä, Suomenlapinkoiranarttu "Ruskan". Pyry ja Ruska tulivat heti loistavasti toimeen ja ovat erottamaton parivaljakko :) Vuonna 2010 meille muutti valkoinen kaniini, Siiri nimeltään, viettämään eläkepäiviään. Seuraavana keväänä jänölle tulee ikää jo huimat 9 vuotta! Siiri on hauska sinisilmäinen mummo, jolla on kyllä temperamenttia vaikka muille jakaa.

Siinä oli suurinpiirtein, lyhyesti selitettynä eläinhistoriani. Sitten itse asiaan, vuoden 2010 loppupuolella aloimme parhaan ystäväni kanssa suunnitella muuttamista yhteiseen kämppään, koska kumpikin asuimme reilusti yli 10 kilometrin päässä lukioltamme. Samaan aikaan kun etsimme sopivaa asuntoa, mietimme myös että millaiset lemmikkieläimet haluaisimme (kummallakin meistä on ollut koko ikämme jonkinlaisia lemmikkieläimiä, joten elämä ilman niitä tuntuisi hiukan oudolta). Pohdimme asiaa ja erilaisia internetin eläinsivustoja selaillessamme törmäsimme frettiin. Ystäväni kertoi haaveilleensa tälläisestä eläimestä joskus nuorempana, itse olin kuullut vain nimen ja tiesin että kyseessä on näätäeläin, mutta muuta en tiennyt. Päätös oli tehty hyvin nopeasti, aloimme kumpikin opiskella hulluina kaikkea fretteihin liittyvää, niiden sairauksista, hoitamisesta ja kehittymisestä. Koulussa luimme vain iPhoneni avustuksella frettifoorumeita oppitunneilla, ja viimein otimme yhteyttä kasvattajiin. Täytimme eräänlaisen lomakkeen minkä kaikki liiton hyväksymät kasvattajat vaativat pentua haluavilta ihmisiltä ja pääsimme kasvattajan varauslistalle. Kasvattajien vaatima lomake oli todella hyvä, koska se viimeistään testaa tietosi ja taitosi frettien suhteen ja pakottaa etsimään tietoa. Emme missään vaiheessa ystäväni kanssa harkinneet muita kuin Suomen Frettiliiton hyväksymiä virallisia kasvattajia, koska kumpikin olemme pimeitä pentuja ja pentutehtailua vastaan. Kävimme poikaystäväni kanssa näyttämässä naamojamme kasvattajalle ennen pentujen syntymää, jotta kasvattaja näkisi millaisille henkilöille fretti on tulossa ja me pääsisimme tutustumaan kasvattajaan paremmin. :)


Viimeinkin keväällä, 12. maaliskuuta syntyi kauan odotettu pentue. Pentuja syntyi 10, mutta seitsemän niistä menehtyi ensimmäisten parin viikon aikana. Viimeiset kolme pentua, kaksi poikaa ja yksi tyttö, selviytyivät ja kasvoivat hyvää vauhtia. Kasvattajamme lähetti meille pennuista kuvia usein, eivätkä sukulaiset tai poikaystävät saaneet hetkeäkään rauhaa noiden ihanien silkkinakkien kuvilta. ;) Kun pennut olivat kuusiviikkoisia, teimme toisen reissun Vantaalle, tälläkertaa ystäväni ja hänen poikaystävänsä olivat myös mukana. Voi että miten pieniä ja ihania tulevat vauvamme olivatkaan! Onneksi viimein toukokuussa pääsimme hakemaan pienokaiset kotiin, niiden ollessa yhdeksänviikkoisia. Kasvattaja antoi todella hyvät ohjeet pentujen hoitamiseen, saimme niiden mukana myös lelut, tuttua ruokaa sekä muita juttuja virallisten paperien lisäksi. Olimme valmistautuneet hyvin näätävauvojen saapumiseen, olimme ostaneet niille valmiiksi niin kuiva- kuin raakaruokaakin, leluja, hiekkalaatikoita, ommelleet petejä ja fiksanneet kämpästämme frettiturvallisen. Kun pääsimme kotiin pentujen kanssa, oli kaikki niin uutta ja jännittävää. Ensimmäiset yöt olivat sellaisia katkounella meneviä, vauvat heräsivät kesken yön ja meidän piti leikkiä niiden kanssa jotta ne taas väsähtäisivät ja menisivät nukkumaan. Sisarukset sopeutuivat hyvin uuteen kotiin ja hyvin pian elämä frettien kanssa tuntui jo täysin normaalilta arjelta. Joka päivä opeteltiin puremattomuutta ja hiekkalaatikolla käymistä, kummatkin olivat kyllä pennuilla jo hyvin opittuna koska niiden kanssa oli kasvattajalla vietetty niin hirmuisen paljon aikaa, mikä oli aivan ihana asia!


Myöhemmin heinäkuussa minulle tuli toinen fretti. Tämä ihana nappisilmä oli vailla kotia, ja koska olin siihen korvia myöten rakastunut ja kasvattaja suostui sen myymään minulle, ei minun tarvinnut moneen kertaan harkita että tulisiko tämä poika luokseni :) Haimme pojan Helsingistä sen ollessa vähän reilu 10 viikkoinen. Elämämme ei kauheasti muuttunut uuden fretin tultua taloon, siinä kolme meni missä kaksikin. Toki jätösten määrät kasvoivat ja hiekkalaatikolla käyntiä saatiin ruveta jälleen harjoittelemaan toden teolla, sillä uusi tulokas ei oikein piitannut käydä asioillaan hiekkalaatikossa ja ensimmäiset pötkömme ottivat siitä hyvin mallia. Toisen vauvan tultua tuli myös ECE, inhottava vatsatauti. Kaikki kolme näätäämme sairastivat sitä, mutta lääkityksen ja helposti sulavan ruuan ansiosta taudista päästiin eroon muutamassa viikossa. Kaikkien paino laski jonkinverran taudin seurauksena, mutta onneksi selvisimme säikähdyksellä eikä kertaakaan tarvinut käydä eläinlääkärillä esimerkiksi nesteyttämässä frettejä.


Nykyään asun poikaystäväni kanssa 70m2 kokoisessa kolmiossa, jossa siis on freteilläni ihka oma huone. Olen ollut tyytyväinen tähän ratkaisuun, koska on paljon helpompaa luoda freteille täysin turvallinen oma tila, eikä tarvitse stressata poissaollessa että pojat vaikka pääsisivät kiipeämään johkin korkealle ja tippuisivat sieltä, tai jotenkin muuten satuttaisivat itsensä. Näädät pääsevät kuitenkin päivittäin juoksentelemaan muualle asuntoon valvovien katseidemme alla. :)


Myöhemmin kerron freteistäni yksityiskohtaisemmin! Toivon blogistani olevan apua ihmisille jotka harkitsevat fretin hankkimista, minulle voi myös lähettää ihan vapaasti sähköpostia mikäli jokin asia askarruttaa, tai sitten ihan vain juttutoiveita! manta.pihala@hotmail.fi

♥ Manta

2 kommenttia:

Satu-Sofia kirjoitti...

hei manda! XD

mantu kirjoitti...

hei sutu-safia! mikset oo mun lukija :(

Lähetä kommentti