keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Mieti mistä hankit frettisi!

Haluan painottaa asian tärkeyttä, sillä se ei todellakaan ole ihan sama mistä lemmikki hankitaan, oli se sitten koira, fretti, kissa tai marsu. Tarkoituksenani ei ole loukata ketään, vaan kertoa oma kantani asiasta.

Omat frettini ovat siis Suomen Frettiliitto ry:n hyväksymiltä, virallisilta kasvattajilta. Missään vaiheessa en harkinnut muuta kuin SFL ry:n hyväksymää kasvattajaa, sillä kasvattajat jotka ovat liiton hyväksynnän saaneet, ovat myös sitoutuneet noudattamaan tiettyjä säännöksiä joten pentua hankkiva voi olla varma siitä että pentu on kasvatettu oikeanlaisissa puitteissa, saanut oikeanlaista ravintoa, jo jonkinverran tapakasvatusta ja mikä tärkeintä, on emosta pidetty todella hyvä huoli ja sille annettu kaikki mitä se kantoaikanaan tarvitsee, sillä emon hyvinvointi on ensimmäinen askel terveiden pentujen syntymiseen ja kasvamiseen.

En väitä etteikö eläinkaupasta tai epäviralliselta kasvattajalta hankittu fretti voisi olla omistajalleen yhtä tärkeä ja rakas kuin viralliselta kasvattajalta hankittu fretti, kyse on lähinnä siitä että minkälaista toimintaa haluaa tukea lemmikkiä hankkiessaan. On totta että epävirallisilta kasvattajilta saat fretin 100-200 euroa halvemmalla, lisäksi tällainen "puskakasvattaja" saattaa asua lähempänä kuin viralliset kasvattajat. Silti, rahan ei pitäisi koskaan olla ratkaiseva asia eläintä hankkiessa, koska eläin itsessään ei todellakaan ole ainoa mihin joutuu sen eliniän aikana investoimaan. Rokotukset, ruoat, tarvikkeet, eläinlääkärinkulut, lääkkeet.. Itse olen laskenut että tähän mennessä fretteihini on mennyt rahaa (eläimen hinta, tarvikkeet, ruoat, eläinlääkärikäynnit, näyttelymatkat jne.) ehkä 2000 euroa? Se on villi veikkaus, määrä saattaa olla isompi tai pienempi, mutta ymmärrätte varmasti pointin, 2000 euroa puolen vuoden aikana. Itseäni summa ei kauheasti järkytä, frettini ovat olleet terveitä eikä niille ole sattunut mitään tapaturmia, niitä ei ole tarvinnut leikata tai mitään vastaavaa. Itselleni rahalla ei ole järin suurta merkitystä, frettini ansaitsevat parasta ja koska raha on se jolla saan laadukkaat ruuat ja turvallisia leluja, niin sitten sitä myös saa mennä. Rahaa kun tulee aina lisää, sitä varten niitä töitä tehdään. :)

Epäviralliset kasvattajat voidaan jakaa kahteen eri luokkaan. Pimeät kasvattajat/pentutehtailijat, sekä niinsanotut harrastelijakasvattajat jotka eivät tavoittele pentuja teettäessään välttämättä taloudellista hyötyä, vaan haluavat vain teettää pentuja freteillään. Sinänsä, harrastelijakasvattajissa ei ole mitään vikaa koska heillä kuitenkin usein on puitteet kunnossa ja asioista on otettu selvää, mutta on silti omituista että jos kaikki kerran ovat hyvin, niin miksi ei voisi hakea liitolta kasvattajanimeä? Yhden lapun täyttämisen ja lähettämisen liitolle ei pitäisi olla kovin raskas homma, kun ottaa huomioon sen miten paljon virallisesta kasvattajanimestä hyötyy. Suomessa liiton hyväksymiä kasvattajia ei ole järin montaa (8kpl), tämä kuitenkin on hyvä asia koska se mahdollistaa sen että kasvattajat pystyvät pitämään tiiviisti yhtä, auttamaan toisiaan ja tekemään yhteistyötä keskenään. Jos jonkun kasvattajan frettiemolta vaikka ehtyy maidontulo, voidaan pennut siirtää toisella kasvattajalla olevalle emolle jolloin fretinpentujen henki saadaan pelastettua. Tämä oli vain yksi monista esimerkeistä, mutta kenelle ne epäviralliset kasvattajat jotka toimivat täysin yksin, vievät pentunsa jos emolle käy näin? Kuka heitä auttaa jos emon tai pentueen kanssa tulee ongelmia? Mielestäni suomessa ei kuitenkaan ole liikaa tarjontaa freteistä, vaan virallisia kasvattajia mahtuisi mukaan vielä hyvin. Olisi hienoa jos tällaiset harrastelijakasvattajat hakisivat kasvattajanimeä, siitä kun on vain ja ainoastaan hyötyä. Sitten voi taas olla syitä minkä vuoksi kasvattajanimeä ei myönnetä. Freteillä saattaa olla vääränlaiset/huonot puitteet tai ne eivät sovellu kasvatusyksilöiksi. Kuitenkin, jos fretin päätyykin ottamaan epäviralliselta kasvattajalta, olisi pennusta hyvä ottaa selville mahdollisimman paljon asioita. Esimerkiksi sukutaulu, onko taustalla fancy-värejä, perinnöllisiä sairauksia tai virolaisten pentutehtaiden tuotoksia, pentujen olot, mitä ruokaa pennut saavat, minkä ikäisenä ne luovutetaan, koska ne vieroitetaan emostaan, millaisia vanhemmat ovat ja niin edelleen.

Sitten ovat pimeät kasvattajat sekä pentutehtailijat. Pimeiden kasvattajien pennuissa ovat varmasti houkuttavia erikoiset värit, joita myös fancy -väreiksi kutsutaan. Näitä ovat esimerkiksi dark eyed white (DEW), blaze (mäyräkuvio) ja panda -väriset fretit. Lisäksi hyviä houkuttimia ovat halpa hinta, ja pentu voidaan tarjoutua jopa tuomaan jonnekin, kuten vaikka rautatieasemalle. Sen pitäisi viimeistään olla todella hälyyttävää, että kasvattaja ei halua vieraita kotiinsa. Pimeät kasvattajat tavoittelevat vain taloudellista voittoa, on hyvin todennäköistä että pennuille syötetään marketeista saatavaa halpaa kissanruokaa, raakaruuasta ei ole tietoakaan ja pennut vieroitetaan emostaan ihan liian aikaisin ja myydään uusiin koteihin ennenkuin ne ovat 8 viikkoisia. Moni pimeistä kasvattajista voi vaikuttaa päällepäin hyvin asiansa osaavalta ja vastuuntuntoiselta ihmiseltä, mutta harmittavan usein totuus on aivan toisenlainen. Kasvatusyksilöt ovat halvalla hinnalla ulkomailta/eläinkaupasta ostettuja, huonokuntoisia frettejä. Kun pennusta on saatu rahat käteen, autojen perävalot kaikonneet ja pentu lähtenyt uuteen kotiin, ei kasvattajaa enää kiinnostakaan mitä kasvatille kuuluu. Usein tässä tilanteessa uusi kokematon fretinomistaja jää täysin yksin pahimmassa tapauksessa rajusti purevan pennun kanssa jota ei ole käsitelty juuri lainkaan, minkä seurauksena fretti joko lähtee kiertoon tai viedään piikille kun lemmikki ei ollutkaan semmoinen söpö karvapallo mitä luultiin.

Eläinkaupat. Suomessa onneksi ei ole montaa eläinkauppaa joissa myydään frettejä, mutta jos jokin niin se on fakta että fretit eivät kuulu eläinkauppoihin. Yksikään eläinkauppa ei pysty tarjoamaan fretille sen vaatimia oloja. Eläinkaupoissa frettejä pidetään pienissä häkeissä, joskus jopa samassa tilassa missä ovat myös myytävänä olevat marsut, hiiret, kesyrotat, chinchillat ja linnut. Frettejä ja jyrsijöitä ei voi pitää samassa tilassa hyvin yksinkertaisen syyn takia; fretti on saalistaja ja jyrsijä saaliseläin. Kumpikin osapuoli stressaantuu kun fretti haistaa saaliin mutta ei pääse siihen käsiksi, ja jyrsijä haistaa saalistajan eikä tiedä miten paeta sitä. Eläinkaupoissa freteillä pidetään alusina puruja mitkä aiheuttavat hengitysvaikeuksia kun fretti hengittää niitä. Eläinkaupoissa frettejä ei myöskään käsitellä paljoa, välttämättä ei ollenkaan koska myyjät pelkäävät purevia pentuja. Eläinkauppoihin fretit tulevat todella usein suurilta ulkomaisilta pentutehtailta esimerkiksi Hollannista, alla olevassa linkissä on surullista mutta todenmukaista kuvaa siitä millaisissa oloissa nämä eläinkauppoihin tulevat fretit syntyvät ja elävät ensimmäiset viikkonsa.


HUOM! En suosittele tämän videon katsomista herkille ihmisille.


Kodinvaihtajat ovat taas täysin asia erikseen. Mielestäni sillä ei ole mitään väliä onko kodinvaihtaja peräisin pimeältä vai liiton hyväksymältä kasvattajalta, ainoa mikä merkitsee on se että fretti pääsee loppuelämänkotiin jossa siitä osataan huolehtia oikein ja sille tarjotaan kaikkea sitä, mitä se ei kodissa jossa siitä jouduttiin luopumaan, saanut. Esimerkiksi riittävästi huomiota, oikeanlaista ravintoa jne. Olen todella iloinen että on ihmisiä jotka tarjoavat jopa hankalillekin kodinvaihtajille uuden mahdollisuuden, sillä jokainen fretti ansaitsee rakastavan kodin. Frettiä ei koskaan tulisi hankkia hetken mielijohteesta vaan lajiin tulee tutustua hyvin etukäteen, niin teoriassa kuin käytännössäkin.

Kun hankit frettisi liiton hyväksymältä kasvattajalta, voit olla varma siitä että kasvatusyksilöt on valittu huolellisesti ja tarkasti, kasvatukseen ei käytetä yksilöitä joilla on sairauksia tai epämääräisiä yksilöitä suvussa, pentu saa laadukasta kuivaruokaa ja pääsee tutustumaan myös raakaruokaan ennen luovutusikää, pentua ei vieroiteta emostaan liian aikaisin ja emoa on hoidettu oikein kantoajan aikana ja synnytyksen jälkeen, emolla ei tehdä kuin maksimissaan yhdet pennut vuodessa, pentujen kasvua ja painoa seurataan tarkasti koko sen ajan kun ne ovat kasvattajalla, pennut pääsevät tutustumaan ihmisten arkeen ja pääsevät itsekin "osallistumaan" kodin askareisiin, pennut käytetään eläinlääkärillä tarkastettavana ja sirutettavana ennen luovutusta, pennut rekisteröidään, saat mukaasi todella kattavat kirjalliset hoito-ohjeet, pennulle tutun lelun, ruokaa johon pentu on tottunut, viralliset myyntipaperit, pennun terveyskortin ja paljon muuta. Kaikista mahtavinta siinä että hankkii fretin viralliselta kasvattajalta on se, että samalla saat kasvattajan elinikäisen tuen. Minulle se on iso asia, ja tiedän myös että se on monelle muullekin yhtä tärkeä edellytys.

Ehkä olen tilittänyt tarpeeksi tälle iltaa, olen tehnyt kantani selväksi ja toivottavasti myös perustellut sen hyvin. Lisään vielä, että tarkoitukseni ei ole ollut loukata ketään, mielestäni suomessa frettien pimeä kasvatus ja eläinkauppamyynti ei rehota vielä niin pahasti etteikö sitä voitaisi saada loppumaan, tai ainakin vähenemään. Kaikki on kiinni ihmisistä jotka fretin aikovat hankkia, jos he ostavat pennun eläinkaupasta tai pimeältä kasvattajalta, he tukevat tätä toimintaa ja ainakin omasta mielestäni loukkaavat samalla kasvattajien tekemää työtä. Mainittakoot että viralliset kasvattajat harvemmin jäävät itse taloudellisesti plussalle pentueiden jälkeen, yleensä vain miinuksille. Heidän ainoa tavoitteensa on parantaa lajin terveyttä ja kasvattaa ihmisille mahdollisimman terveitä ja hyväluonteisia frettejä, joten jos haluaa edistää hyvää toimintaa niin miksi ei kannattaisi kääntyä virallisen kasvattajan puoleen?

Toivottavasti ihmiset osaavat ajatella tämän jollain tapaa rakentavasti ja ajattelevat asioita. Ainoa asia mikä täällä vaikuttaa, on meidän toimintamme, mitä teemme, ja millaista toimintaa tuemme. Itse lähden sunnuntaina viikoksi Lanzarotelle (ensimmäinen ulkomaanmatka, apua!) joten palaillaan sen jälkeen. :)

Tahdon toivottaa kaikille hyvää joulua ja ratkiriemukasta uutta vuotta jo näin etukäteen! Sekä fretti- että fretittömiin koteihin. Nauttikaa joka hetkestä rakkaiden lemmikkienne kanssa ja tarjotkaa niille vain ja ainoastaan parasta - ne todellakin ansaitsevat sen ja ovat sen arvoisia. :) 

♥ Manta

maanantai 19. joulukuuta 2011

kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Veeti 9kk & Taavi 7kk

Veeti ja veli "Sulo", Capital! 2011

Veetissä havaittavissa väsymyksen merkkejä, Capital! 2011

Veetin äiti "Aleksa", Capital! 2011

Taavi tuomarin arvosteltavana, Capital! 2011

Tyylinsä kullakin..

Taavi sukeltelemassa..

Taavi katsastamassa lumen ensimmäistä kertaa.

Veetin mielestä lumi oli huippujuttu!

Taavi

Veeti

Taavi, ihan vauva vielä..

Nyyti ja Taavi päikkäreillä riippumatossa.

Taavi Pickpocket'sin pentutreffeillä.

Pickpocket'sin pentutreffit

Pickpocket'sin pentutreffit

Veetin kuvankaunis sisko "Nyyti", aivan äitinsä näköinen :)

Olen ilmeisesti erittäin tylsää seuraa.

Tätä söpömmäksi on vaikea päästä. :)


Niinkuin huomata saattaa, viihtyy Taavi kameran edessä paljon paremmin kuin Veeti. Mistälie johtuu, todennäköisesti Tave vain tykkää saada huomiota osakseen.

♥ Manta & pojat

lauantai 17. joulukuuta 2011

Pickpocket's Chunky Monkey "Taavi"

Pickpocket's Chunky Monkey eli Taavi, on suklaanvärinen ja suhteellisen isokokoinen hurmuripoika :) Taavi on syntynyt 12.05.2011, eli tasan kaksi kuukautta myöhemmin kuin Veeti! Taavin kasvattaja on Lisa Hyöky, Pickpocket's Ferrets.

Muistan kun katselin kasvattajien sivuja ja näin Pickpocket'sin kotisivuilla suunnitteilla olevan pentueen, jonka äipäksi oltiin kaavailtu upeaa, tumman ja lämpimän suklaansävyistä sijoitustyttöä. Silloin rakastuin aivan silmittömästi tähän frettiin (johon onnekseni olen päässyt tutustumaan nykyään paljon paremmin!) ja unelmoin yhtä kauniin värityksen omaavasta pojasta, jolla olisi samanlaiset upeat tummat ja isot silmät sekä yhtä hieno rakenne. Koko kevään seurailin kaikkien frettikasvattajien pentuepäivityksiä, mutta erityisesti huomioni kiinnitti tämä pentue. Pentuja syntyi 8, kaksi poikaa ja kuusi tyttöä. Sielä se himoitsemani poikapentu oli, mutta kaikille pennuille oli jo löytyneet uudet kodit. Onneksi kuuluin niihin joille tänäkeväänä riitti pentu viralliselta kasvattajalta, ja Veeti oli ilostuttamassa minua ja oli vauva jota pussailla :)

Heinäkuussa luin että kaksi tyttöä pentueesta etsivät kotia, ilmeisesti peruuntuneiden varausten vuoksi. Tytöt olivat todella kauniita ja olisin ilomielin ottanut ne itselleni mikäli pitäisin naaraspuolisista eläimistä.. :) Jutusteltuani aikani kasvattajan kanssa, hän kertoi että myös toisen pojan tilanne on hiukan epävarma, uuden kodin suhteen siis. Niin siinä sitten lopulta kävi että kasvattaja lupasi pojan minulle, ja alkoi piinaava viikko odottaessa että pääsisin Helsinkiin hakemaan tämän sulokkaan! Viimein heinäkuun toiseksiviimeisenä sunnuntaina matkasimme äidin ja pikkusiskon kanssa Helsinkiin äitini kummipojan rippijuhliin. Tällä samalla reissulla oli tarkoitus hakea vauva kotiin. Kun pääsimme kasvattajan luo, olin aivan täpinöissäni! Mentyäni näätien huoneeseen, olivat samantien muutamat jäljelläolevat pennut innoissaan jalkojeni kimpussa, sukkahousut kun olivat jotain niin uutta ja mahtavaa.. Kasvattaja kertoi minulle pennusta, täytimme kaikki paperit ja joimme kahvit, sen jälkeen olikin aika lähteä kotia kohti vauvan kanssa. Matka tuntui paljon pidemmältä kuin silloin kun haimme Veetin, johtunee varmaan siitä että äitini ei ajellut ihan yhtä lujaa kuin poikaystäväni.. Matkalla vauva oli suhteellisen rauhallinen, mutta pennun kanssa kävi samoin kuin Veetinkin, se kakkasi syliin. Mutta tälläkertaa minä en saanut jätöksiä päälleni, vaan pikkusiskoni. ;) Vahingonilo paras ilo, vai miten sitä sanotaan. Loppumatka sujui kuitenkin hyvin ja myöhään illalla pääsimme vihdoin kotiin.

Kotiin päästyämme uusi tulokas tutki paikkoja pentumaiseen tapaan kiinnostuneena. Olin miettinyt pojalle nimeä jo jonkin aikaa, eniten olin pohtinut nimeä Taavi, koska se rimmaisi kivasti Veetin nimen kanssa ja kuulosti muutenkin niin kivalta. Kun tuon ruskean isotassuisen karvapallon pääsi näkemään, tuli siitä Taavi samantein, se vain sopi sille. :) Meillä ennestään asuvat närpät Veeti ja Nyyti menivät tietenkin samantien tekemään tuttavuutta Taavin kanssa, Nyyti kiltimmin ja Veeti vähän ilkeämmin. Pojat tappelivat todella paljon ensimmäisten viikkojen ajan, ne täytyi laittaa öisin eri huoneisiin. Oli surkeaa kun molempien poikien niskat olivat ihan ruvella, etenkin Veetin (Taavi oli varmaan parempi painimaan koska oli varttunut useamman sisaren kanssa) niska oli tympeässä kunnossa. Onneksi haavat sai hoidettua desinfiointiaineella, mutta ei ne ruvet varmasti kovin mukavalta poikien mielestä tuntuneet. Nyyti tuli paljon paremmin toimeen Taavin kanssa ja olikin aika innoissaan uudesta kaverista. Taavi oli pentuna suhteellisen kiltti, välillä se näykki ja etenkin leikkiessä se saattoi napata vähän kovempaa, mutta kasvattajalla opittu sähinä-käsky (sama asia kuin "ei") auttoi pojan opettamisessa, ja tuota käskyä se tottelee todella hyvin. Taavi ei ollut erityisen kiinnostunut pentuna hiekkalaatikolla käymisestä, yleensä se tyytyi vain turauttamaan sinne missä sattuikaan kulkemaan ja edeltävät näätämme tekivät sitten perässä. Eteisen ovimatto oli kaikista suosituin asiointipaikka, frettimme varmaan protestoivat jotenkin sitä kun eivät päässeet ulko-ovesta pihalle. Kun Taavi tuli, meillä oli käytössä vielä vesikulhot. Aiemmin Nyyti oli kiskonut nitä pitkin poikin lattioita, mutta kun Taavi tuli niin lattiat olivat aina kuin pahemmankin tuhotulvan jäljiltä. Tämä parivaljakko ei vain kertakaikkiaan voinut jättää vesikulhoja rauhaan, joten vaihdoimme sitten kulhot juomapulloihin, mikä oli oikein hyvä ratkaisu!

 Nyyti, Taavi ja Veeti

Jonkin aikaa Taavin tulon jälkeen, tuli ECE kaikille freteillemme. Kasvattaja oli toiminut erittäin vastuullisesti ja kertonut rehellisesti että pennuilla oli tämä tauti ollut ja että se voisi uusia kun pentu muuttaa uuteen kotiin, joten olin osannut jo jollain lailla varautua siihen. Sain myös kasvattajalta mukaan lääkkeet taudin hoitoa varten. ECE on eräänlainen vatsatauti joka tarttuu hyvin helposti fretiltä toiselle, ja vaikka fretti olisikin taudin jo sairastanut, se voi kantaa virusta vielä monien kuukausien ajan. Tauti leviää siis todella herkästi ja mikäli siltä haluaa välttyä, on ainoa keino pysyä täysin eristyksissä muista freteistä. Meillä fretit ripuloivat välillä vihreän sävyistä limaa ja oksentelivat, myös paino tippui kaikilla jonkin verran (Veetillä kuitenkin kaikista eniten). Kasvattajan antamilla ohjeilla ja lääkkeillä päästiin taudista kuitenkin vajaassa parissa viikossa eroon ja fretit alkoivat taas kerätä massaa hyvää vauhtia. Tulen myöhemmin puhumaan asiasta lisää, mutta tässä on yksi erittäin hyvä syy suosia virallista kasvattajaa! He nimittäin ovat täysin rehellisiä pennuista ja niiden terveydentilasta ja ovat aina valmiita auttamaan ja antamaan ohjeita kun niitä tarvitset. Olen siis superkiitollinen Taavin kasvattajalle hänen antamastaan avusta jotta pääsimme ainakin tältä erää tästä taudista eroon. :)

Niinkuin kerroin aiemmin, Veeti ja Taavi tappelivat hyvin paljon aluksi. Jossain vaiheessa tappelu vain loppui kuin seinään, ja pojista tuli hyvät kaverukset. Olin todella huojentunut kun ne lopettivat nujakoinnin koska ei ollut kivaa pitää niitä erillään ja kuunnella sitä vinkunaa kun toiseen sattuu. Haavat paranivat ajan kanssa eikä mennyt kauaa kun molempien niskojen ihot olivat taas kunnossa eikä uusia rupia enää ilmestynyt. Kai poikien vain täytyi saada sovittua kunnolla paikkansa laumassa.
  
Tällä hetkellä Taavilla on ikää 7 kuukautta. Niinkuin Veetikin, Taavi muuttui todella paljon kun se maaginen puolen vuoden raja tuli vastaan. Enää se ei halua nappaista minua alahuulesta kun yritän pussata sitä, ja jätkä viihtyy sylissäkin paljon paremmin ja myös pidempään! Jos yritetään kiteyttää Taavi yhteen sanaan, niin mieleen tulee ehkä ensimmäisenä torpedo. Välillä se vain on niin pöljä että ei sitä itsekään oikein tajua. Taavi esittää hyvin usein kovaa jätkää ja on yleensä pojistamme se joka vieraita tykkäisi kurmuuttaa, mutta sittenkun se tajuaakin että jää itse alakynteen niin se säntää luokseni "äiti auta minua kiusataan" -ilme naamallaan. Vaikka Taavi on aika isokokoinen (parhaimmillaan paino ollut ripauksen yli 3kg) ja päihittää kyllä juuri ja juuri Veetin, niin ei se silti kasvattajamamman alta 2 kiloiselle hybridipojalle pärjää. ;) Perusluonteeltaan Taavi on kuitenkin kiltti, vieraita se toki tykkäisi maistella enemmän kuin Veeti mutta harvemmin se sitäkään tekee! Taavi nauttii todella paljon saamastaan huomiosta, ja huomiota sen on myös saatava keinoja kaihtamatta. Taavi tykkäisi juosta putkissa mutta toistaiseksi en ole löytänyt tarpeeksi suurta ja käytännöllistä putkea poikia varten, ehkä vielä joku päivä! Taavi on ollut laihiksella pari viimeistä viikkoa joten painoa pojalla on tällä hetkellä n.2,9kg. Tavoitteena olisi päästä siihen 2,7-2,8kiloon, eiköhän sekin sieltä tule viimeistään kesään mennessä.. Taavi on siis luonteeltaan erittäin moninainen, sen ehdoton lempijuttu ovat vinkulelut ja lätäköissä snorklaaminen. :) Taavi yrittää todistella olevansa kova jannu mutta oikeasti se on mamin lällynäätä.

Haluan vielä kiittää Taavin kasvattajaa siitä että sain tämän ihanan suklaapalleron itselleni! Taavi on ollut oikein hyvä kaveri Veetille alun ongelmista huolimatta. Olen myös kiitollinen kasvattajan antamasta tuesta ja kiinnostuksesta kasvattiaan kohtaan vaikka yhtä upeita ja varmasti ihania kasvatteja hänellä on kymmeniä monen vuoden kasvatuskokemuksen myötä! :) Iso kiitos sinulle Lisa tästä hassusta hyppyoravasta!

♥ Manta & Taavi 

perjantai 16. joulukuuta 2011

Kuutin Starizuk "Veeti"

Kuutin Starizuk, tuttujen kesken Veeti, on syntynyt 12.03.2011. Sukupuoleltaan, kuten arvata saattaa, Veeti on uros. Väriltään hän on soopeli. Veetin kasvattaja on Minna Kuutti, Kuutin Fretit.

 Kun olin ensikertaa katsomassa Veetiä sen ollessa noin kuusiviikkoinen, olin niin silmittömästi rakastunut siihen että en olisi halunnut millään lähteä kasvattajan luota. Se oli niin pieni, pehmeä ja hellyttävä terävine naskalihampaineen ja söpön pötkylähäntänsä kanssa! (Synnytyksen yhteydessä Veetin emo puraisi vahingossa pienen palasen hännänpäästä pois, ei järin harvinaista freteillä.) Poika oli niin pieni että se mahtui helposti kahdelle kämmenelle, oli todella vaikeaa kuvitella miten niin pienestä eläimestä on nyt tullut niin iso! Kun hain Veetin kotiin, en ottanut kantokoppaa lainkaan mukaan matkalle. Juomapullo oli mukana pikkuisella, mutta ei se kauheasti sitä jaksanut automatkan ajan kiinnostaa, kai se oli niin jännityksissään. Suurimman osan matkaa Veeti vain makoili sylissäni, silmät raollaan tai ummessa. Jossain välissä matkaa se kuitenkin yritti yhtäkkiä juosta johonkin, mietin että mikä sillä on vialla kunnes syy selvisi hyvin nopeasti pojan kakattua (ja pissattua) syliini. Minun onnekseni minulla oli sylissäni pyyhe, jonka sitten heitin myöhemmin pois. :') Loppumatka sujuikin suhteellisen hupaisissa tunnelmissa auton tuoksuessa erittäin mukavalle..

Veeti kotiutui meille hyvin. Asiaa auttoi varmaan se että sisko tuli samaan kotiin, mutta oli hienoa etteivät vauvat itkeneet ollenkaan koti-ikävän vuoksi. Ensimmäisenä yönään Veeti herätti minut joskus aamuyöstä, minun täytyi leikkiä vauvan kanssa jotta se nukahtaisi uudelleen.. Tätä jatkui pari viikkoa, kunnes luovutin ja totesin että ei ollut hyvä ajatus nukkua pojan kanssa samassa huoneessa. (Kämppikseni oli tullut samaan lopputulokseen.) Fretit saivat päivisin olla vapaana asunnossamme, ja yöt ne viettivät keittiö+eteinen rajatulla alueella. Asuntomme oli kaksio ja kooltaan yli 60m2, joten siellä oli mukavasti viipotustilaa karvanakeillemme. Pentuna Veeti oli suhteellisen kiltti, toki sillä oli tapana käydä pureksimassa vieraiden varpaita ja välillä omianikin. :) Joskus se harrasti sitä että se juoksi salamavauhtia jostain nurkan takaa ja nappasi kiinni nilkasta tai mistä vain saikaan otteen, ja jatkoi matkaansa hirveää vauhtia. Koskaan Veeti ei kuitenkaan purrut kipeästi tai pelokkaan/vihaisen oloisena ja se ymmärsi kyllä hyvin kun sille sanoi määrätietoisesti "ei". Hiekkalaatikollakäynti oli myös suhteellisen sujuvaa, huteja kuitenkin tuli silloin tällöin ja suurin osa niistä oli yöpöydillemme.. Kokeilimme monia eri kissanhiekkoja kunnes lopulta vaihdoimme Vapon lämmityspelletteihin, ja sen seurauksena laatikollakäynti parani hurjasti! Tämä ratkaisu oli sekä meidän että frettien kannalta hyvä, sillä hiekkaa kulkeutui näätien tassujen mukana jokapuolelle asuntoa, mikä ei ollut järin mukavaa. Veetin ehdoton lempijuttu oli tuhota hitaasti mutta järjestelmällisesti kannettavaa tietokonettani. Lähes aina kun unohdin sen yöpöydälleni, oli sen päälle käyty asioimassa. Kerran erehdyin jättämään kannen auki. Olin poissa ehkä minuutin, ja takaisintullessani Veeti repi kannettavan näppäimiä hyvää vauhtia irti! Ne suorastaan lentelivät ilman halki. Raukka koneeni kesti vielä tämän, mutta kun näädät vielä kerran pääsivät asioimaan sen päälle, oli sanottava hyvästit vuosia palvelleelle ystävälle. Ehkä vietin sillä Veetin mielestä liikaa aikaa?

Veeti ei ole koskaan ollut mikään hirmusuuri poika, mutta mielestäni todella sopivan kokoinen! Nykyään, Veetin ollessa 9kk ikäinen, poika painaa n. 2400g. Pojan kasvu otti rajusti takapakkia loppukesästä ECE:n vuoksi, mutta kun tauti saatiin hoidettua alkoi Veeti taas kerätä massaa hyvää vauhtia. :) Veetin kanssa on ollut aina todella upeaa ulkoilla! Jätkä kulkee hihnassa ihan kuin koira, hyvää vauhtia eteenpäin ja aina yhtä innoissaan. Kesällä kävimmekin Veetin kanssa lähes päivittäin kävelyllä, mutta useina päivinä oli vain niin kuuma että sekä minä että näätä olimme aivan läkähtyä jo silloin kun pääsimme ulko-ovista pihalle. Kuumimpina päivinä laitoin kylmäkalleja Veetin nukkumariepujen alle jotta sillä olisi vähän viileämmät oltavat.


Veeti ei ole koskaan ollu nirso. Ainoat ruuat mihin se ei kajoa, ovat hiiret ja rotat. Ehkä se ei ymmärrä että ne ovat ruokaa, tai sitten vain ei kelpaa. Tiput ovat kuitenkin ehdottomia lemppareita ja kaikki kyllä uppoaa hyvin alas, oli kyse sitten kanankauloista tai -sydämistä. Itse en ole koskaan pitänyt raakaruuan antamista vastenmielisenä tai jollain muulla tapaa ällöttävänä, ainoana epämukavana asiana raakaruokaan liittyen mainitsen todella hyvin jemmatut lihat jotka sitten ovat mädäntyneet piiloihinsa.. ;) Tosin hajun perusteella ne viimeistään löytää, hyvin nämä vaan silti saavat aina keksittyä uusia piilopaikkoja ruuilleen.


Veetin tultua 6 kuukauden ikään, se muuttui lähes täysin! Pojasta tuli ihan järjettömän seurallinen ja hellyydenkipeä, se ei enää maistellut edes vieraita ja rupesi käymään poikkeuksetta hiekkalaatikolla. Silloin Veetistä tuli sellainen millainen se on nykyäänkin, sylissä viihtyvä pusuttelija-herra. :) Veetistä on kuitenkin todella helppo saada esille myös se pörröinen hyppypomppuhilleri johon vieraat ihan viimeistään ihastuvat. Veeti on sellainen että sen uskaltaa kyllä antaa vieraiden syliin ja siliteltäväksi, vaikka se tykkääkin pusutella ja pusuttelee mieluusti myös vieraita, en silti neuvo vieraita laittamaan naamaa liian lähelle sitä, se kun on kuitenkin eläin ja jokainen vieras on eri hajuinen tai erilaisilla fiiliksillä matkassa. :) Minulle, poikaystävälleni ja muutamille läheisimmille kavereilleni Veeti on kuitenkin ihana herrasmiespuuhka joka saa kiertää sylistä toiseen ja kuunnella lässytystä ja nauttia rapsutteluista tuntitolkulla! Tähän poikaan on todella vaikea olla rakastumatta! :)

Olen todella kiitollinen Veetistä hänen kasvattajalleen. Kasvattajan luona Veeti sai mitä parhaimmat eväät elämälleen ja olen aina pystynyt pyytämään apua jos olen sitä syystä tai toisesta tarvinnut, ja myös aina saanut vastaukset kysymyksiini! Isot kiitokset siis Minnalle. :)


♥ Manta & Veeti

torstai 15. joulukuuta 2011

a new beginning!

Tervetuloa uuden uutukaiseen Tassujen tahdissa -blogiini!


Olen jo jonkin aikaa miettinyt vakavammin bloggaamisen aloittamista, mutta koska en itse ole erityisen innokas pukeutuja tai meikkaaja, niin koen erittäin hyväksi vaihtoehdoksi kertoa elämästäni kahden frettini kanssa.


Näin alkajaisiksi voisin kertoa hiukan itsestäni. Olen siis 17 vuotias nuori naisenalku Etelä-Pohjanmaan Seinäjoelta, ja tottelen (jos tottelen) nimeä Manta. Eläimet ovat olleet todella lähellä sydäntäni koko elämäni ajan, lapsena kävin usein hoitamassa vasikoita ja lehmiä lapsuudenkotini lähellä sijaitsevalla maatilalla. Minulla oli myös lemmikkikani, ja ratsastuksen olen aloittanut 5 vuotiaana. Hevoset ovat olleet aina minulle todella rakkaita ja minulla on ollut muutamia hoitohevosia. Ratsastuksen olen kuitenkin lopettanut pari vuotta takaperin, koska ratsastustunneilla käyminen on kallista eikä siitä oikein saa irti niin paljon kuin haluaisi, mutta käyn silti sillointällöin ratsastelemassa tai vain kuvailemassa ja katselemassa heppoja. :) Ensimmäisen koirani, Suomenlapinkoirauros "Pyryn" sain vuoden 2005 tammikuussa. Pyry oli pentuna niin kovin, kovin itsepäinen. Koska olin itse niin nuori ja koira oli perheemme ensimmäinen, ei sen koulutus pentuikäisenä sujunut ihan niinkuin sen olisi pitänyt sujua, ja sen vuoksi olemmekin saaneet tehdä jätkän kanssa hirveästi töitä myöhemmin. Pyry on kuitenkin minun ja äitini oma pieni kullanmuru, muihin se ei oikein tahdo luottaa. Pyrylle hankimme kaverin vuoden 2007 keväänä, Suomenlapinkoiranarttu "Ruskan". Pyry ja Ruska tulivat heti loistavasti toimeen ja ovat erottamaton parivaljakko :) Vuonna 2010 meille muutti valkoinen kaniini, Siiri nimeltään, viettämään eläkepäiviään. Seuraavana keväänä jänölle tulee ikää jo huimat 9 vuotta! Siiri on hauska sinisilmäinen mummo, jolla on kyllä temperamenttia vaikka muille jakaa.

Siinä oli suurinpiirtein, lyhyesti selitettynä eläinhistoriani. Sitten itse asiaan, vuoden 2010 loppupuolella aloimme parhaan ystäväni kanssa suunnitella muuttamista yhteiseen kämppään, koska kumpikin asuimme reilusti yli 10 kilometrin päässä lukioltamme. Samaan aikaan kun etsimme sopivaa asuntoa, mietimme myös että millaiset lemmikkieläimet haluaisimme (kummallakin meistä on ollut koko ikämme jonkinlaisia lemmikkieläimiä, joten elämä ilman niitä tuntuisi hiukan oudolta). Pohdimme asiaa ja erilaisia internetin eläinsivustoja selaillessamme törmäsimme frettiin. Ystäväni kertoi haaveilleensa tälläisestä eläimestä joskus nuorempana, itse olin kuullut vain nimen ja tiesin että kyseessä on näätäeläin, mutta muuta en tiennyt. Päätös oli tehty hyvin nopeasti, aloimme kumpikin opiskella hulluina kaikkea fretteihin liittyvää, niiden sairauksista, hoitamisesta ja kehittymisestä. Koulussa luimme vain iPhoneni avustuksella frettifoorumeita oppitunneilla, ja viimein otimme yhteyttä kasvattajiin. Täytimme eräänlaisen lomakkeen minkä kaikki liiton hyväksymät kasvattajat vaativat pentua haluavilta ihmisiltä ja pääsimme kasvattajan varauslistalle. Kasvattajien vaatima lomake oli todella hyvä, koska se viimeistään testaa tietosi ja taitosi frettien suhteen ja pakottaa etsimään tietoa. Emme missään vaiheessa ystäväni kanssa harkinneet muita kuin Suomen Frettiliiton hyväksymiä virallisia kasvattajia, koska kumpikin olemme pimeitä pentuja ja pentutehtailua vastaan. Kävimme poikaystäväni kanssa näyttämässä naamojamme kasvattajalle ennen pentujen syntymää, jotta kasvattaja näkisi millaisille henkilöille fretti on tulossa ja me pääsisimme tutustumaan kasvattajaan paremmin. :)


Viimeinkin keväällä, 12. maaliskuuta syntyi kauan odotettu pentue. Pentuja syntyi 10, mutta seitsemän niistä menehtyi ensimmäisten parin viikon aikana. Viimeiset kolme pentua, kaksi poikaa ja yksi tyttö, selviytyivät ja kasvoivat hyvää vauhtia. Kasvattajamme lähetti meille pennuista kuvia usein, eivätkä sukulaiset tai poikaystävät saaneet hetkeäkään rauhaa noiden ihanien silkkinakkien kuvilta. ;) Kun pennut olivat kuusiviikkoisia, teimme toisen reissun Vantaalle, tälläkertaa ystäväni ja hänen poikaystävänsä olivat myös mukana. Voi että miten pieniä ja ihania tulevat vauvamme olivatkaan! Onneksi viimein toukokuussa pääsimme hakemaan pienokaiset kotiin, niiden ollessa yhdeksänviikkoisia. Kasvattaja antoi todella hyvät ohjeet pentujen hoitamiseen, saimme niiden mukana myös lelut, tuttua ruokaa sekä muita juttuja virallisten paperien lisäksi. Olimme valmistautuneet hyvin näätävauvojen saapumiseen, olimme ostaneet niille valmiiksi niin kuiva- kuin raakaruokaakin, leluja, hiekkalaatikoita, ommelleet petejä ja fiksanneet kämpästämme frettiturvallisen. Kun pääsimme kotiin pentujen kanssa, oli kaikki niin uutta ja jännittävää. Ensimmäiset yöt olivat sellaisia katkounella meneviä, vauvat heräsivät kesken yön ja meidän piti leikkiä niiden kanssa jotta ne taas väsähtäisivät ja menisivät nukkumaan. Sisarukset sopeutuivat hyvin uuteen kotiin ja hyvin pian elämä frettien kanssa tuntui jo täysin normaalilta arjelta. Joka päivä opeteltiin puremattomuutta ja hiekkalaatikolla käymistä, kummatkin olivat kyllä pennuilla jo hyvin opittuna koska niiden kanssa oli kasvattajalla vietetty niin hirmuisen paljon aikaa, mikä oli aivan ihana asia!


Myöhemmin heinäkuussa minulle tuli toinen fretti. Tämä ihana nappisilmä oli vailla kotia, ja koska olin siihen korvia myöten rakastunut ja kasvattaja suostui sen myymään minulle, ei minun tarvinnut moneen kertaan harkita että tulisiko tämä poika luokseni :) Haimme pojan Helsingistä sen ollessa vähän reilu 10 viikkoinen. Elämämme ei kauheasti muuttunut uuden fretin tultua taloon, siinä kolme meni missä kaksikin. Toki jätösten määrät kasvoivat ja hiekkalaatikolla käyntiä saatiin ruveta jälleen harjoittelemaan toden teolla, sillä uusi tulokas ei oikein piitannut käydä asioillaan hiekkalaatikossa ja ensimmäiset pötkömme ottivat siitä hyvin mallia. Toisen vauvan tultua tuli myös ECE, inhottava vatsatauti. Kaikki kolme näätäämme sairastivat sitä, mutta lääkityksen ja helposti sulavan ruuan ansiosta taudista päästiin eroon muutamassa viikossa. Kaikkien paino laski jonkinverran taudin seurauksena, mutta onneksi selvisimme säikähdyksellä eikä kertaakaan tarvinut käydä eläinlääkärillä esimerkiksi nesteyttämässä frettejä.


Nykyään asun poikaystäväni kanssa 70m2 kokoisessa kolmiossa, jossa siis on freteilläni ihka oma huone. Olen ollut tyytyväinen tähän ratkaisuun, koska on paljon helpompaa luoda freteille täysin turvallinen oma tila, eikä tarvitse stressata poissaollessa että pojat vaikka pääsisivät kiipeämään johkin korkealle ja tippuisivat sieltä, tai jotenkin muuten satuttaisivat itsensä. Näädät pääsevät kuitenkin päivittäin juoksentelemaan muualle asuntoon valvovien katseidemme alla. :)


Myöhemmin kerron freteistäni yksityiskohtaisemmin! Toivon blogistani olevan apua ihmisille jotka harkitsevat fretin hankkimista, minulle voi myös lähettää ihan vapaasti sähköpostia mikäli jokin asia askarruttaa, tai sitten ihan vain juttutoiveita! manta.pihala@hotmail.fi

♥ Manta